PikkuKamun kanssa kaksi vuotta

- Mulla ei ole mitään tekemistä.
- Mmmm.
- Kuuletko? Mulla ei ole mitään tekemistä, sanoo PikkuKamu, tällä kertaa vähän pontevammin.

Lasken Hesarin käsistäni ja käännän katseeni Britannian pääministerin EU-kannanotosta ja Amerikan hurrikaaneista PikkuKamun vaativiin ruskeisiin silmiin.
- Ei ole mitään tekemistä, hän sanoo taas.
- Voisitko hakea hyllystä Nikke ja nenä -kirjan? minä ehdotan. Olen aika ylpeä, sillä meillä kahden aikuisen kodissa on vielä muutamia pehmoeläimiä, rakennussarja ja satukirjoja PikkuKamun käyttöön. Eikö Raittiuskilpakirjoituksessa palkinnoksi vuonna 1970 saatu kirja kelpaisi?
- Ää, se on tylsä.
- Entäs Tintti Tiibetissä, Mustan saaren salaisuus tai Lento 704? ehdotan toiveikkaana. Sarjakuvakirjat ovat nököttäneet kymmeniä vuosia kunniapaikalla kirjahyllyssämme.
- Minä olen jo lukenut ne, toteaa PikkuKamu ykskantaan. Suu on vääntynyt mutruun. Okei, minä luovutan.
- Entäs jos me tehtäisiin yhdessä vohveleita? minä ehdotan.
- Jippii, hihkuu PikkuKamu. - Ja hilloa ja kermavaahtoa!

kahvi ja hesari.jpg

Kuten niin monta kertaa aiemmin, PikkuKamu ja hänen veljensä ovat meillä yökylässä. Aina me käymme tuon saman keskustelun aamupalan jälkeen, kun minä istahdan sohvaan ja yritän lukea viikonlopun sanomalehteä. PikkuKamu ja hänen veljensä haluavat, että teemme jotain yhdessä, että jutellaan ja puuhataan. Että minä kuuntelen, mitä PikkuKamu sanoo. Vastaan kun hän kysyy. Olen aidosti läsnä tässä ja nyt.

Kamu-suhteemme on jo parin vuoden ikäinen. Elämässäni oli tilanne, jossa omat lapsemme asuivat jo omillaan ja halusin tehdä jotain merkityksellistä. Meillä oli ollut kahtena kesänä kesävieraita erään lastensuojelujärjestön kautta. Teimme lasten kanssa ihan tavallisia juttuja mökillä. Kesistä jäi mukavat muistot. Kun Hesarissa oli juttu OmaKamu-toiminnasta, leikkasin jutun heti talteen. Valokuvassa naurettiin ja keikuttiin kiipeilyseinällä. Ihan tavallisen näköinen aikuinen tapaa 10-vuotiasta pikkutyttöä kerran pari kuussa, siinä kerrottiin. He tekevät yhdessä ihan tavallisia asioita, joista molemmat tykkäävät, kirjoitti toimittaja.

Ajattelin, että voisin toimia yhden lapsen aikuiskaverina pitkään, ehkä vuosia. Voisin tehdä kaikkea kivaa ja olla tukena pienelle ihmiselle, mutta saada myös itselleni iloa uudesta ihmissuhteesta. Kaiken tuon olen saanut Kamuna toimiessani ja paljon enemmän! 

Kun Kamu-suhteemme kahvikuppikeskustelun ja koulun iltapäiväkerhon jälkeen alkoi ihan konkreettisesti, taisi meitä kaikkia jännittää: minua, PikkuKamua ja varmasti myös PikkuKamun äitiä. Mutta siitä se lähti, kun tutustuimme toisiimme ja löysimme yhteistä tekemistä.
Jos jotain näinä vuosina olen oppinut, niin sen, että Kamuna oleminen ei vaadi mitään ihmeellistä. Vain sitä, että olen oikeasti läsnä, kun minua kutsutaan. Sen voi tehdä sellaisella tavalla, josta molemmat tykkäävät; pulkkamäessä, uimahallissa, iltapalapöydässä, bussimatkalla tai lähettämällä postikortin Lapista. 

Lapset odottavat tavallista, turvallista aikuista, joka sitoutuu pitkäaikaiseen ystävyyteen. OmaKamu ry tarjoaa siihen puitteet, koulutuksen ja tuen. Kamuille ja PikkuKamuille on tarjolla myös retkiä ja yhteistä tekemistä. Nähdäänkö jalkapallomatsissa?

Eeva Heikkilä

Kirjoittaja on Kamu kahdelle sisarukselle ja OmaKamu ry:n hallituksen jäsen. Hän on naimisissa ja kahden aikuisen tyttären äiti. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa, jotka ovat saaneet PikkuKamuista innokkaat ulkoiluttajat. Keittiön seinällä olevassa huoneentaulussa lukee: Ei elämä ole mitään ihmeellisyyksiä. Se on pieniä arjen iloja.
 

Ennakoiva lastensuojelu lisää yhteiskunnan hyvinvointia ja turvallisuutta

Olen mielenkiinnolla seurannut Sisäasiainministeriön syrjäytymisestä hiljattain nostattamaa viestintää. Keskiössä ovat tällä kertaa olleet sisäiseen turvallisuuteen liittyvät uhkat, joita syrjäytyminen laajassa mielessä aiheuttaa yhteiskunnalle. Tämä sama teema on ollut usein otsikoissa viime vuosien aikana. Syrjäytymistä on tarkasteltu eri näkökulmista. Vaikutelmaksi kuitenkin jää, että tämän kansallisesti tiedostetun uhkan torjumiseksi ei julkisen hallinnon taholla ole päättäväisesti ryhdytty käytännön toimenpiteisiin. Siitä huolimatta, että uhkan torjumiseen käytetään jatkuvasti huomattavasti julkisia varoja, tulokset ovat jääneet vähäisiksi. Viime aikoina syrjäytymisteema on toki saanut uusia, laajempia ulottuvuuksia koko EU-alueella. Se on liitetty osittain maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksiin ja kykyyn sopeutua uusiin olosuhteisiin eri maissa.

Ennakoivan lastensuojelun tarve tunnustetaan

Lähdin itse aikoinaan vapaaehtoiseksi lastensuojelun alueelle, koska uskoin tällä vapaaehtoistoiminnan muodolla olevan suuri potentiaali nimenomaan lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä maassamme. Pidän erittäin tärkeänä, että Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa mm. kunnallisten lastensuojelupalveluiden painopisteen siirtämisestä korjaavista toimenpiteistä ehkäisevään lastensuojeluun. Lisäksi tuore sosiaalihuoltolaki edellyttää kunnilta ennaltaehkäisevän lastensuojelun tehokasta toteuttamista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei kuntien hallinnolliset toimet eivätkä käytettävissä olevat resurssit ole olleet riittäviä toimintojen painopisteen uudistamiseksi tähän suuntaan. 

Yhdistys helpottamaan ennakoivan lastensuojelun toteuttamista vapaaehtoisvoimin

Perustimme OmaKamu ry:n vuonna 2013. Yhdistys omaksui alusta alkaen suomalaisesta vapaaehtoiskulttuurista poikkeavan toimintamallin. Näkemyksemme jo silloin oli, että näin vakava yhteiskunnallinen ongelma voidaan ratkaista ainoastaan laajalla kansallisella yhteistyöllä julkisen hallinnon, kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin välillä. Tavoitteenamme on rakentaa eri sektorit kattavan yhteistyön kautta valtakunnallinen toimintaverkosto, joka kykenee mahdollisimman tehokkaasti palvelemaan eri alueella tuen tarpeessa olevia perheitä.

Tämän rakenteen pohjalta järjestö kykenee myös nopeasti laajentamaan toimintaansa eri alueille kulloisenkin tarpeen mukaan. Kun nyt on todettu, etteivät julkisen hallinnon resurssit riitä ennakoivan lastensuojelun tehokkaaseen harjoittamiseen, nykyistä tehokkaamman yhteistyön rakentaminen kuntien ja kolmannen sektorin välillä on luonnollinen ja välttämätön kehityssuunta.

Ennakoivan lastensuojelun tehostaminen välttämätöntä

Vuoden 2000 taloustieteen Nobel-palkinnon voittanut James Heckman on ehkä maailman tunnetuin tutkija, joka on syvällisesti perehtynyt varhaisen tuen merkitykseen syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseen. Tuki voi ratkaisevalla tavalla vaikuttaa lapsen henkiseen kehitykseen ja nuoren kykyyn integroitua yhteiskuntaan ja saavuttaa potentiaalinsa sen rakentavana jäsenenä.

Heckmanin tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksen ja ennakoivan lastensuojelun vaikuttavuus mm. yhteiskunnan taloudelliseen tilanteeseen on suurempi kuin minkään muun koulutukseen liittyvän toiminnon; niillä on aikojen kuluessa saavutettu 7-10% vuotuinen tuotto. Kaikkein tehokkaimmin tämä toimii tilanteissa, joissa tuen kohteina olevilla perheillä on talousvaikeuksia, mielenterveys- tai päihdeongelmia ja joiden lapset ovat näissä olosuhteissa vakavassa syrjäytymisvaarassa.

Alueellinen vastuu syrjäytymisen ehkäisemisestä ensisijaisesti kunnilla

Eri yhteyksissä on todettu, etteivät kaupungit ja kunnat nykyisin resurssein kykene vastaamaan uuden vuoden 2015 sosiaalihuoltolain vaatimuksiin. Myöskään nykyisten lastensuojelujärjestöjen järjestöjen resurssit eivät riitä ilman nykyistä laajempaa yhteiskunnan ja yksityisen sektorin tukea toimimaan tavalla, jolla voitaisiin tehokkaasti siirtää painopistettä korjaavista toimenpiteistä ennakoivaan lastensuojeluun. 

Edellä mainitun perusteella pohjalta pidän erittäin ajankohtaisena ja tärkeänä sen kaltaisen vaihtoehdon selvittämisen, jossa yhteistyössä rakennetaan eri sektorit kattava toimintamalli. Tässä rakenteessa kunnilla tärkeä koordinaattorin rooli, mutta kolmannen sektorin toimijoille kehitettäisiin siinä keskeinen toimeenpanijan rooli, jota sitten yksityinen sektori tukisi sekä toiminnallisesti että rahoituksen kautta.

Antti Perttu

Antti  on ollut kahden pojan tukihenkilönä OK-toiminnassa mukana alusta lähtien, on yksi sen perustajista, ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja ja tällä hetkellä hallitusta tukevan Kamuklubin puheenjohtaja. Johtuen kansainvälisestä liikemiestaustastaan, Antti on pyrkinyt tuomaan yhdistykseemme vaikutteita kansainvälisestä vapaaehtoistoiminnasta, joita on menestyksellä sovellettu mm. anglosaksisissa kulttuureissa. Musiikista, liikunnasta ja yhteisöllisestä yhdessä tekemisestä nauttiva seniori-Kamu arvostaa suuresti yhteisömme hienoa tiimihenkeä sekä toimintamme saamaa hyvää palautetta. Meillä on nyt tilaisuus koko yhteiskunnan hyvinvoinnin tukemiseen. 

Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys

Ollessani lapsi perheellämme oli kesämökki Pohjois-Savossa. Läheisessä talossa asui vanhempiensa kanssa jo aikuinen nuorimies nimeltä Pertti. Kesämökillä ei useinkaan ollut ikäistäni seuraa, mutta Pertti otti minut usein mukaansa kalastamaan ja vei joskus autollaan Kuopion torillekin. Hän jaksoi olla kiinnostunut pikkupojan höpinöistä ja välillä vähän nauraa hyväntahtoisesti niille. Myöhemmin tajusin, että vaikka yhteytemme rajoittui vain näihin kesälomaretkiin, Pertti oli minulle merkityksellinen aikuinen.

Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Tämä asia tuli mieleeni katsoessani kuvaa vuodelta 1975. Kuvassa olen 10-vuotias. Mietin mitä kaikkea on elämässäni tapahtunut tämän jälkeen ja mitä minusta on tullut. Miksi teen niitä asioita, joita teen juuri nyt? Onko minulla edelleen samanlainen luottavainen katse ja usko elämään kuin vuonna 1975?

Kyllä, usko on säilynyt ja luottamus siihen, että elämällä on vielä paljon annettavaa minullekin, yli 50-vuotiaalle. Entä uteliaisuus? Sitä löytyy edelleen! Elämänkokemusta on myös kertynyt ja niitä vastoinkäymisiä, joita tarvitaan, ettei kaikki tunnu liian helpolta ja selvältä, ja että kehitystä ihmisenä voi tapahtua.

Merkitykselliset kohtaamiset

Lapsuudenkodissani oli turvallista elää ja kehittyä. Siitä huolimatta koen, että kaikki minulle merkitykselliset ihmiset eivät välttämättä ole vaikuttaneet elämässäni ajallisesti pitkiä aikoja, mutta he ovat todennäköisesti tietämättään olleet elämässäni äärettömän arvokkaita. He ovat osoittaneet hyväksyntäänsä ja kannustustaan pienempää lasta kohtaan. Vieläkin muistan niitä kohtaamisia ja tilanteita, joissa muutama hyväksyvä sana tai huomioiminen on saanut tuntemaan, että minulla on merkitystä ja että olen arvokas.

Näillä lapsuuteni kokemuksilla on ollut mitä ilmeisimmin vaikutusta siihen, että olen suuntautunut ihmisläheisille aloille sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin tehtäviin. Jos en tekisi tätä työkseni, tekisin tätä vähintään vapaaehtoisena. Elämässä on hyvä tehdä merkityksellisiä asioita muiden hyväksi myös siksi, että se lisää omaakin hyvinvointia. Vapaaehtoisuushan lisää tutkitusti onnellisuutta. Omien kokemukseni perusteella voin todeta samaa!

Kiireistä aikaa ja priorisointia

Nykyisin ei voi olla havaitsematta, että muiden elämässä ja välillä omassakin tulee hengästyttävän kiire. Kiirettä on työssä, kotona ja harrastuksissa. Tehokkuutta vaaditaan kaikkialla. Siitä on myös tehty hyve. Täytyy näyttää kiireiseltä, että voi kokea itsensä arvokkaaksi ja arvostetuksi. Aikakauslehdissä yksi ja toinen kertoo, kuinka on kokenut burn outin. Ja ajanhallintakurssit vetävät salit täyteen.

Tämän kiireen keskellä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä on oikeasti elämässä tärkeää. Ovatko raha, ura ja meriitit tärkeämpiä kuin läheiset ja perhe? Onko meillä aikaa osoittaa rakkautta niille ihmisille, jotka ovat meitä lähellä? Huomaammeko heidät, jotka tarvitsevat apuamme? Vieläkö muistamme tunteen siitä, kuinka hyvältä tuntui saada apua tai sen, kun kauttamme apua saanut on osoittanut kiitollisuuttaan?

Kun aika on rajallista, joudumme valitsemaan mihin käytämme aikamme. Jotta teemme sellaisia ratkaisuja, jotka tyydyttävät meitä, kannattaa miettiä näitä elämän tärkeysjärjestyksiä.

Tarvitsemme toisiamme

Nykyään törmää usein kirjoituksiin ja tutkimuksiin sekä lasten että vanhusten yksinäisyydestä. Ikävä kyllä, tämä teema sivuaa meidän jokaisen arkea jollain tasolla. Usein yksinäisyys on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä. Lapsi tai nuori voi jäädä syrjään pelkästään siksi, ettei hänellä ole samanlaisia merkkivaatteita kuin muilla tai syy voi olla jokin muu pikkuseikka. Hän saattaa tottua siihen, ettei kuulu joukkoon. Silti meistä kukaan ei halua olla yksin ja syrjässä. Meistä kukaan ei yksinkertaisesti pärjää yksin!

OmaKamu on perustettu, jotta tähän asiaa voitaisiin vaikuttaa. Olemalla kaverina lapselle ehkäisemme sekä toisen että omaa yksinäisyyttämme. Ja lähes varmuudella saamme omaan elämäämme merkitystä ja sisältöä. Haluamme keskittyä toimintamme antamiin mahdollisuuksiin ja pitkäaikaisiin positiivisiin vaikutuksiin niin lapsille kuin aikuisillekin. Syrjäytymiskeskustelun tilalle tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, mitä kaikkea voimme saada aikaan yhdessä niin, että meillä kaikilla on hyvä olla.

Pekka Puukko

Pekka on positiivisesti ja uteliaasti elämää tarkasteleva lähimmäinen. Hän on aviopuoliso, isä, Kamu ja OmaKamun toiminnanjohtaja sekä yksi OmaKamun perustajista. Pekka pitää lukemisesta, hyvästä ruuasta ja onneksi myös liikunnasta. Varsinkin tennispallon perässä hän on nuoruudessaan juossut paljonkin. Pekan motto on "ei jos, vaan kun".

Pitkäaikaista tukea lapselle

Koulujen alusta tietää, että kesä on vuodenaikana edennyt pitkälle. Meillä aikuisilla loma on mahdollisuus käyttää enemmän aikaa lasten kanssa. Entisenä nuorena, isänä ja Kamuna tiedän hyvin, että lapselle turvallisen aikuisen tuki on yhtä tärkeätä räntäsateisena marraskuun päivänä kuin heinäkuun pouta-aamuna. Kohta satavuotiaassa hyvinvointi-Suomessa tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään on kasvava määrä. OmaKamu–toiminta on pitkäjänteisyydessään osoittanut tarpeellisuutensa. Aito hyvä palaute lapsilta ja heidän vanhemmiltaan osoittaa sen.

Tuetaan myös poikia

Tyttöjen asema Suomessa on kehittynyt ilahduttavasti. Syystäkin heitä on kannustettu opiskelemaan ja tulemaan toimeen myös itsenäisesti. Muistetaan tukea myös poikia! Poikien syrjäytymisvauhti on huolestuttavassa kasvussa. Koulunsa lopettavan ja tyhjän päälle jättäytyvän pojan itsetunto on todennäköisesti jäänyt heikoksi jo lapsena. Olen huomannut, että poikien erityinen tuen tarve lapsena ja nuorena on jo tunnistettu. Sinäkin pystyt kannustamaan ja tukemaan asuinpiirisi poikia, tyttöjä tietenkään unohtamatta.

Tämäkin toiminta tarvitsee taloudellista tukea

OmaKamu–toiminta perustuu valtaosin eri ikäisten vapaaehtoisten hienoon ja ilmaiseen työhön. Luotettava toiminta lasten kanssa voi kuitenkin toimia vain niin, että siinä on mukana riittävä määrä palkattuja, osaavia ammattilaisia. Meillä heitä on vasta kaksi, Pekka ja Taneli. Iloni on suuri, jos voit auttaa toimintaamme liittymällä tukijäseneksemme tai liittyä joukkoomme yritysjäsenyydellä. Ota suoraan yhteyttä minuun, jos löydät ajatuksen tukea toimintaamme myös isommalla panoksella. Takaamme, että se käytetään hyvin.

Iloinen katse, luottavainen, pieni käsi kädessäsi

Ilo tarttuu helposti. Valoisa katse palkitsee pyyteettömästi. Reilun kolmen vuoden kokemuksella Kamuna voin suositella tätä toimintaa kaikille aikuisille, jotka ovat pohtimassa tekevänsä jotain pitkäaikaista vapaaehtoistyötä. Toimintamme saama hieno toukokuinen TV–näkyvyys täytti nopeasti syyskuussa alkavan kurssin. Osaava koulutus ja sen jälkeinen tuki on tärkeätä vapaaehtoisille. Samalla se avaa portin mahtavaan toimintaan tukea tarvitsevan lapsen kanssa.

Kesää on vielä jäljellä. Nautitaan valosta ja iloitaan vuoden kaikista 12 kuukaudesta.

Erkki Böös

Erkki on Kamu ja OmaKamu-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Hän jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle suomalaisen finanssiryhmän johtotehtävistä. Eke harjoittelee ukin mielenkiintoista elämää ja jatkaa kolmannen sektorin tehtävissä, aiempaa paremmalla ajalla. Mukaan on astunut myös uusi harrastus; proosa vaihtuu luovaan kirjoittamiseen.

Modernia lasten suojelua - tässä voittavat kaikki!

Meidän perinteemme lasten suojelussa ja monessa muussakin asiassa on hoitaa oireita eikä ehkäistä niitä. Sen tuottaa hyvinvointivaltio ilman perspektiiviä. Raha on ratkaissut asiat hetkeksi.

Nyt tiedetään, ettei lisää rahaa tule. Tiedetään myös, että myöhäiset ratkaisut maksavat. Mikä tärkeintä, tiedetään, että kaiken tämän sähläyksen jälkeen lapsi ei voi hyvin.

Toisinkin voisi tehdä. Murto-osa kulurakenteesta pitää siirtää vaiheeseen, jossa sen tuottavuudesta ei ole varmuutta, mutta silti siitä olisi selvä olettamus. Aivan kuten olettamus, että hyvä tieverkosto vähentää onnettomuuksia tai rokotus sairauksia.

Oivallus

Tärkeintä on oivallus siitä, että lasten suojelu ei ole jotain mitä joku erityinen tekee erityisessä paikassa ja erityisellä valtuutuksella. Sen sijaan lasten suojelu on sinun ja minun asenteeni. Sinun ja minun tekoni. Pihalla, bussissa tai R-kioskilla. Toki lasten suojelu on erityisiäkin toimenpiteitä, vaativaa ammattitaitoa ja korjaavaa hoitoa, mutta vasta sitten kun kaikki muut keinot ovat menetetty.

Tärkeää on lupaus. Pitää tietää mitä lupaa. Sellaista ei pidä luvata mitä ei voi pitää. Eikä lapsi mitään ihmeitä odotakaan. Mutta sinua hän odottaa. Usean lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen peruspettymys on petetyissä lupauksissa. "Ensi kesänä" asiat eivät olekaan olleet toisin. Huomista ei ole tullut.

Aikuiset

Lasten suojelua ei ole ilman aikuisia. Jos lapsen luontaiset aikuiset eivät pysty täyttämään osuuttaan lapsen maailmassa, tarvitaan lisää apua. Sen ei tarvitse syyllistää ketään eikä merkitä mitään erityistä. Me vain tarvitsemme välillä toistemme tukea. Parhaiten tuki toimii, kun me aikuiset yhdessä siitä sovimme.

Nämä asiat eivät maksa paljoa, eivätkä vaadi erityisiä puitteita. On kuitenkin eduksi, että näille asioille on tietty järjestys ja pelisäännöt. Kaikkien osapuolten pitää tietää mitä tehdään ja millä ehdoilla. Tuettaville lapsille ja heidän omaisilleen pitää taata luottamus ja hienovaraisuus. Tähän tarvitaan aikuisia.

Minustakin on tähän

Yhteiskuntamme kehittyy siihen suuntaan, että osa meistä tarvitsee enemmän apua, mutta toisaalta monella meistä on aikaa ja halua myös auttaa ja myötäelää. Modernia lasten suojelua on yhdistää ja mahdollistaa nämä asiat. Tämä voi tapahtua matalan kynnyksen ja varhaisen havaitsemisen ehdoin. Tärkeintä on asettua lapsen elämään luontevana ja luotettavana aikuisena. Moni meistä pystyy siihen.

Seppo Sauro

Seppo on pitkän linjan lasten suojelija, jolla on kokemusta isoista lastensuojelujärjestöistä. Eläkkeelle hän jäi muutama vuosi sitten Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajan toimesta. Nyt arkeen kuuluvat lastenlapset, muutamat luottamustoimet ja ulkoilmapuuhastelut. Seppo on palkittu mm. sosiaalineuvoksen arvonimellä ja Vuoden isä -tittelillä.