Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys

Ollessani lapsi perheellämme oli kesämökki Pohjois-Savossa. Läheisessä talossa asui vanhempiensa kanssa jo aikuinen nuorimies nimeltä Pertti. Kesämökillä ei useinkaan ollut ikäistäni seuraa, mutta Pertti otti minut usein mukaansa kalastamaan ja vei joskus autollaan Kuopion torillekin. Hän jaksoi olla kiinnostunut pikkupojan höpinöistä ja välillä vähän nauraa hyväntahtoisesti niille. Myöhemmin tajusin, että vaikka yhteytemme rajoittui vain näihin kesälomaretkiin, Pertti oli minulle merkityksellinen aikuinen.

Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Tämä asia tuli mieleeni katsoessani kuvaa vuodelta 1975. Kuvassa olen 10-vuotias. Mietin mitä kaikkea on elämässäni tapahtunut tämän jälkeen ja mitä minusta on tullut. Miksi teen niitä asioita, joita teen juuri nyt? Onko minulla edelleen samanlainen luottavainen katse ja usko elämään kuin vuonna 1975?

Kyllä, usko on säilynyt ja luottamus siihen, että elämällä on vielä paljon annettavaa minullekin, yli 50-vuotiaalle. Entä uteliaisuus? Sitä löytyy edelleen! Elämänkokemusta on myös kertynyt ja niitä vastoinkäymisiä, joita tarvitaan, ettei kaikki tunnu liian helpolta ja selvältä, ja että kehitystä ihmisenä voi tapahtua.

Merkitykselliset kohtaamiset

Lapsuudenkodissani oli turvallista elää ja kehittyä. Siitä huolimatta koen, että kaikki minulle merkitykselliset ihmiset eivät välttämättä ole vaikuttaneet elämässäni ajallisesti pitkiä aikoja, mutta he ovat todennäköisesti tietämättään olleet elämässäni äärettömän arvokkaita. He ovat osoittaneet hyväksyntäänsä ja kannustustaan pienempää lasta kohtaan. Vieläkin muistan niitä kohtaamisia ja tilanteita, joissa muutama hyväksyvä sana tai huomioiminen on saanut tuntemaan, että minulla on merkitystä ja että olen arvokas.

Näillä lapsuuteni kokemuksilla on ollut mitä ilmeisimmin vaikutusta siihen, että olen suuntautunut ihmisläheisille aloille sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin tehtäviin. Jos en tekisi tätä työkseni, tekisin tätä vähintään vapaaehtoisena. Elämässä on hyvä tehdä merkityksellisiä asioita muiden hyväksi myös siksi, että se lisää omaakin hyvinvointia. Vapaaehtoisuushan lisää tutkitusti onnellisuutta. Omien kokemukseni perusteella voin todeta samaa!

Kiireistä aikaa ja priorisointia

Nykyisin ei voi olla havaitsematta, että muiden elämässä ja välillä omassakin tulee hengästyttävän kiire. Kiirettä on työssä, kotona ja harrastuksissa. Tehokkuutta vaaditaan kaikkialla. Siitä on myös tehty hyve. Täytyy näyttää kiireiseltä, että voi kokea itsensä arvokkaaksi ja arvostetuksi. Aikakauslehdissä yksi ja toinen kertoo, kuinka on kokenut burn outin. Ja ajanhallintakurssit vetävät salit täyteen.

Tämän kiireen keskellä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä on oikeasti elämässä tärkeää. Ovatko raha, ura ja meriitit tärkeämpiä kuin läheiset ja perhe? Onko meillä aikaa osoittaa rakkautta niille ihmisille, jotka ovat meitä lähellä? Huomaammeko heidät, jotka tarvitsevat apuamme? Vieläkö muistamme tunteen siitä, kuinka hyvältä tuntui saada apua tai sen, kun kauttamme apua saanut on osoittanut kiitollisuuttaan?

Kun aika on rajallista, joudumme valitsemaan mihin käytämme aikamme. Jotta teemme sellaisia ratkaisuja, jotka tyydyttävät meitä, kannattaa miettiä näitä elämän tärkeysjärjestyksiä.

Tarvitsemme toisiamme

Nykyään törmää usein kirjoituksiin ja tutkimuksiin sekä lasten että vanhusten yksinäisyydestä. Ikävä kyllä, tämä teema sivuaa meidän jokaisen arkea jollain tasolla. Usein yksinäisyys on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä. Lapsi tai nuori voi jäädä syrjään pelkästään siksi, ettei hänellä ole samanlaisia merkkivaatteita kuin muilla tai syy voi olla jokin muu pikkuseikka. Hän saattaa tottua siihen, ettei kuulu joukkoon. Silti meistä kukaan ei halua olla yksin ja syrjässä. Meistä kukaan ei yksinkertaisesti pärjää yksin!

OmaKamu on perustettu, jotta tähän asiaa voitaisiin vaikuttaa. Olemalla kaverina lapselle ehkäisemme sekä toisen että omaa yksinäisyyttämme. Ja lähes varmuudella saamme omaan elämäämme merkitystä ja sisältöä. Haluamme keskittyä toimintamme antamiin mahdollisuuksiin ja pitkäaikaisiin positiivisiin vaikutuksiin niin lapsille kuin aikuisillekin. Syrjäytymiskeskustelun tilalle tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, mitä kaikkea voimme saada aikaan yhdessä niin, että meillä kaikilla on hyvä olla.

Pekka Puukko

Pekka on positiivisesti ja uteliaasti elämää tarkasteleva lähimmäinen. Hän on aviopuoliso, isä, Kamu ja OmaKamun toiminnanjohtaja sekä yksi OmaKamun perustajista. Pekka pitää lukemisesta, hyvästä ruuasta ja onneksi myös liikunnasta. Varsinkin tennispallon perässä hän on nuoruudessaan juossut paljonkin. Pekan motto on "ei jos, vaan kun".