Tiimi

Pekka Puukko, toiminnanjohtaja
pekka.puukko@omakamu.fi, p. 0505438383

Olen perheellinen, kolmen tytön isä ja yhden naisen mies. Harrastan liikuntaa (erityisesti palloilulajeja), lukemista, ruoan laittamista ja siitä nauttimista. Elämäni tärkeitä asioita ovat perhe, ystävyys, oma ja muiden hyvinvointi. Lastensuojelun alalla olen toiminut vapaaehtoisena vuodesta -95 ja erilaisissa ammatillisissa tehtävissä vuodesta 2002 alkaen, mm. vuosina 2007–2011 Pienperheyhdistyksessä Mieskaveritoiminnan ohjaajana. Olen OmaKamu ry:ssä, koska haluan olla mukana edistämässä toisista välittämisen kulttuuria yhteiskunnassamme. Uskon, että toisista välittäminen on tärkeää myös oman hyvinvoinnin kannalta.
 

Taneli Saari, toiminnanohjaaja
taneli.saari@omakamu.fi, p. 0505428383

Olen kolmekymppinen helsinkiläinen isä, joka on viihtynyt erilaisissa sosiaalialan tehtävissä (mm. lastensuojelu, opiskeluhyvinvointi, perhetyö) reilut kymmenen vuotta. Vapaa-ajallani ja sivutoimisesti teen musiikkia. Pidän itseäni leppoisana, luovana ja kehittämisestä innostuvana. Toiminnanohjaajan työnkuvaani kuuluu ensisijaisesti pääkaupunkiseudun toiminnan organisointi ja yhdistyksen viestintä. Järjestän uusien Kamujen koulutuksia ja pidän yhteyttä sekä heihin että PikkuKamujen perheisiin. Päivitän yhdistyksen kotisivuja ja sosiaalisen median tilejä sekä tiedotan tarvittaessa muilla keinoin.
 

Erkki Böös, hallituksen puheenjohtaja
erkki.boos@omakamu.fi, p. 0500750333

Vietän hyvää elämänvaihetta vaimoni Outin kanssa Helsingissä. Kolme lastamme ovat jo aikuisia ja ensimmäinen lapsenlapsi tuo uutta iloa elämäämme. Pitkäaikainen kiinnostukseni nuorten auttamiseen löysi OmaKamu-toiminnasta erinomaisen muodon vajaat kolme vuotta sitten. Kamuna minulla on mahdollisuus tukea 9-vuotiasta PikkuKamuani ja hänen äitiään. Samalla saan nähdä lapsen riemua sekä myös monia hänen ja hänen perheensä haasteita.

Työskentelin pitkään liike-elämän tehtävissä, joista jäin vapaalle 2017 alussa. Se mahdollisti paremman ajankäytön vapaaehtoistyöhön. OmaKamu ry:n hallituksen puheenjohtajana saan olla kehittämässä ja laajentamassa pitkäjänteistä, ennaltaehkäisevää lasten tukitoimintaamme yhteistyössä muiden vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Meitä vapaaehtoisia tarvitaan.

Pidän kirjoittamisesta, matkailusta, pyöräilystä ja arkisista touhuista Tammisaaren vapaa-ajan paikassamme.
 

Harri Paananen, hallituksen varapuheenjohtaja
harri.paananen@omakamu.fi, p. 0438267701

Lähdin vuonna 2009 kamuksi seitsemänvuotiaalle pojalle. Ajatus vapaaehtoistyöstä lasten ja nuorten parissa oli kypsynyt pari vuotta aikaisemmin. Olin nuorempana työskennellyt kesäisin lastenleireillä, mutta opintojen alettua ”oman alan” työt veivät mennessään. Jäljelle jäi kuitenkin tahto jatkaa hommia ennaltaehkäisevässä nuorisotyössä vapaaehtoispohjalta. Kamutoiminnasta löysin itselleni sopivan, henkilökohtaisen, pitkäaikaisen, ja ennen kaikkea molemminpuolisesti rikastuttavan vapaaehtoisharrastuksen. PikkuKamuni ei ole enää kovin pieni, vaan jo nuori mies, mutta kamusuhteemme jatkuu ja siihen kasvaa uusia puolia yhä kiinnostavampien keskusteluiden ja uusien yhteisten harrastusten muodossa.

Kuluneeseen kahdeksaan vuoteen on itselleni mahtunut monenlaista elämänvaihetta, mutta ystävyys ja yhteys on säilynyt ja vahvistunut. Nykyisin elämme Helsingissä tyttöystäväni kanssa onnellista ja innostavaa elämää, ruuhkavuosien alkuvaihetta varmaankin. Töiltä ja kahdelta labradorinnoutajalta jäävä vapaa-aika kuluu erityisesti matkustelun, liikunnan, ja kaupunkikulttuurin parissa. Omia lapsia meillä ei vielä ole. 

Haluan rohkaista myös kaltaisiani nuorempia vapaaehtoistoimintaa harkitsevia ryhtymään Kamuiksi. Kyseessä on pidempiaikainen sitoumus, mutta itse en ole katunut hetkeäkään mukaan lähtemistä. Vaikuttavuus kamutyössä niin vapaaehtoisen kuin hallituksen jäsenenkin näkökulmasta on valtava, ja itse työ merkityksellistä ja antoisaa.
 

Birgitta Rossilahti, hallituksen jäsen
birgitta.rossilahti@omakamu.fi, p. 0401344044

Kiinnostuin vapaaehtoistyöstä kymmenisen vuotta sitten. Kävin Suomen Mielenterveysseuran vapaaehtoisille suunnatun kurssin, jonka jälkeen olin ensin SOS-kriisikeskuksen puhelimessa. Olin myös muutaman henkilötuettavan tukihenkilönä. Työ antoi paljon, mutta oli ns. kertaluonteista. Luettuani OmaKamusta innostukseni toimintaa kohtaan heräsi heti. Työ lasten ja nuorten parissa rikastuttaa elämääni tavattomasti. Varsinkin kun minulla ei ole omia lapsia, näin pysyn ”maailman menossa” mukana.

Nyt minulla on 7-vuotias PikkuKamu, jonka elämää ja ajatuksia pääsen seuraamaan pojasta mieheksi sekä olemaan myös äidin tukena. Käymme PikkuKamun kanssa elokuvissa, tapahtumissa ym. ja joskus vain olemme ja leikimme. Kesäisin pelaan golfia ja toivonkin, että saan PikkuKamustani vielä pelikaverinkin. Innostusta tuskin tulee puuttumaan.
 

Birgitta.jpg

Eeva Heikkilä, hallituksen jäsen
eeva.heikkila@omakamu.fi, p. 0504669368

Kun omat lapset alkoivat olla isoja, ajattelin että voisimme olla tukena toisille lapsiperheille. Parina vuonna meillä oli kesällä mökkivieraina yhteensä viisi lasta Pelastakaa Lapset ry:n kesäleiritoiminnan kautta. Kokemus oli kaikin puolin antoisa. Kun näin jutun OmaKamu-toiminnasta Hesarissa, ilmoittauduin heti kurssille. Ajatus pitkäaikaisesta vapaaehtoistoiminnasta tuntui mielekkäältä. Jos voin olla avuksi yhdelle lapsiperheelle, me kaikki voitamme! Nyt minulla on kaksi mahtavaa lasta PikkuKamuina. Tapaamme lähinnä viikonloppuisin ihan tavallisten asioiden parissa; leikimme, pelaamme, ulkoilemme, laitamme ruokaa. Tässä taannoin lupasin lapsille, että vaikka saisin tulevaisuudessa sata lastenlasta, he ovat aina tervetulleita meille! Sopu sijaa antaa ja rakkaus lisääntyy kun sitä jakaa!
 
Vapaa-ajalla tykkään lukea Henning Mankellin kirjoja, kuunnella a cappella -laulua ja ihmetellä luontoa patikkaretkillä.