Marraskuisella luontoretkellä Nuuksiossa

PikkuKamujen ja Kamujen vuoden viimeinen yhteinen retki pidettiin Nuuksiossa 24.-25.11. upeassa aurinkoisessa syksyisessä säässä. Retkelle oli ilmoittautunut noin 30 henkilön iloinen porukka, joka kokoontui aamutuimaan Lärkansin partiokämpän pihalle mieli täynnä jännitystä ja odotusta, sillä tarkempaa tietoa päivän ohjelmasta ei ollut kenelläkään. Avauspuheenvuoroa pitäneen retkiohjaaja Juha Laitilan mukaan ei myöskään hänellä itsellään. Onneksi tämä lausahdus osoittautui päivän mittaan huumoriksi ja täysin vääräksi väitteeksi. 😄

Aluksi porukkamme suuntasi läheisen lammen rantaan kisailemaan hauskojen leikkien parissa, joissa kaikissa oli yhteisenä nimittäjänä kävyt. Käpyjen avulla saatiin monta erilaista joukkuekisaa aikaiseksi ja mikä tärkeintä, paljon iloa ja naurua. Iloisten leikkien jälkeen syötiinkin eväitä. Kyllä nuotiossa paistetut makkarat olivatkin hyviä! Ja pannukahvi maistui kahvin ystäville.

Leikkien ja nuotion ääressä nautittujen retkieväiden jälkeen suunnistimme takaisin Lärkansin partiokämpälle. Siellä meitä odotti uutta ohjelmaa. Kamuparit pääsivät osoittamaan luovuuttaan ja tekemään yksilölliset joulukortit retkiohjaaja Jenni Rönkön opastamana. Sitten seurasikin jo seuraava mieluinen tehtävänumero. Jokainen pääsi tekemään pitsaa itse valitsemillaan täytteillä.

Illan pimetessä oli edessä retken epäilemättä jännittävin osuus. Lähdimme taskulamppujen kanssa kiertämään heijastimilla merkittyä metsäreittiä. Palattuamme takaisin meitä odotti kamiinalla varustettu puolijoukkueteltta, jossa nautimme ohjaaja Juhan lukeman iltakertomuksen jälkeen aikaisemmin itse suunnittelemiamme pitsoja. Kylläpä maistuivatkin herkullisilta raikkaassa ulkoilmassa vietetyn ajan päälle! Tämän mainion ohjelmaosuuden kruunasi lopuksi kaikille retkelle osallistuneille jaetut “käpymitalit” ja kunniakirjat. Tämän jälkeen suurin osa porukasta suuntasi takaisin kotia kohti. Muutama innokas PikkuKamu ja Kamu jäi vielä yön yli fiilistelemään retkitunnelmaa.

Pienten haastatteluiden, kommenttien ja havaintojen perusteella retkemme oli erittäin onnistunut ja siitä jää varmasti monta positiivista muistijälkeä niin PikkuKamujen kuin Kamujenkin mieliin.

Suuret kiitokset retkiohjelman suunnitelleille ja ohjanneille Jenni Rönkölle ja Juha Laitilalle sekä käytännön toteutuksessa auttaneelle nuoriso-ohjaaja opiskelija Annalle! Unohtaa ei sovi myöskään mainioita kuvia retkestä ikuistanutta Juha Laitalaista!