OmaKamu laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulla ja Lahteen

Lapsiperheiden pitkäaikaiseen tukemiseen sitoutunut OmaKamu ry lisää lasten ja nuorten hyvinvointia vapaaehtoisvoimin pääkaupunkiseudulla, Hämeenlinnassa ja käynnistää toiminnan Lahdessa kevään aikana.

OmaKamu ry on saanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) rahoituksen kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Rahoitus turvaa yhdistyksen toiminnan ja on merkittävä osoitus toiminnan yhteiskunnallisesta merkityksellisyydestä. Rahoituksen avulla yhdistys pystyy laajentamaan toimintaansa pääkaupunkiseudulla, missä kysyntä OmaKamu-toiminnalle on suurinta. Tuore yhteistyösopimus Espoon kaupungin kanssa tukee mahdollisuutta uuden työntekijän palkkaamiseen lasten tukitoimintaan sekä vapaaehtoisten kouluttamiseen Espoossa. Lisäksi OmaKamu-toimintaa käynnistetään Lahdessa kevään aikana Harjulan Setlementti ry:n saaman rahoituksen turvin. Lahden kaupunki on mukana hankkeessa kumppanuussopimuksella.

OmaKamu-toiminnan tärkein tavoite on tarjota lapsille turvallisia aikuiskaverisuhteita, joilla lisätään lasten ja nuorten hyvinvointia tavallisessa arjessa. Tällä hetkellä perheiden tekemiä hakemuksia on yli 40, ja lisää tulee jatkuvasti.

Pääkaupunkiseudulla OmaKamu ry organisoi ja toteuttaa OmaKamu-toimintaa itse, muualla Suomessa yhdistys verkostoituu yhteistyöjärjestöjen kanssa ja jakaa valmista toimintamalliaan yhteistyöjärjestön käyttöön. Hämeenlinnassa OmaKamu-toimintaa organisoi Hämeen Setlementti. Siellä Kamu-suhteita on solmittu yli 20 ja toiminta on niin STEA:n kuin Hämeenlinnan kaupungin avustuksilla pysyvää toimintaa.

Video yhdistyksen toiminnasta:

Lisätietoja antavat:

Pekka Puukko, OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja, p. 050 543 8383

Erkki Böös, OmaKamu ry:n hallituksen puheenjohtaja, p. 050 075 0333

OmaKamu lyhyesti

OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Yhdistys organisoi toimintaa, jossa vapaaehtoiset aikuiset koulutetaan pitkäaikaisiksi kavereiksi lapsille. Toiminnalla tuetaan lasten hyvinvointia, ennaltaehkäistään lasten aikuistumisessa ilmeneviä vaikeuksia ja tuetaan perheitä, joilla eri elämäntilanteissa ei ole mahdollisuutta antaa tarpeeksi aikaa lapsilleen. OmaKamu-toimintaa on pääkaupunkiseudulla ja Hämeenlinnassa sekä 2019 keväästä myös Lahdessa. Kamusuhteita on yli 80. Yhdistyksen toimintaa rahoittaa mm. STEA vuodesta 2016 lähtien.

Lue ja tilaa OmaKamu-uutiskirje: bit.ly/uutiskirjearkisto