Pieniä oivalluksia

Lapsen hyvinvoinnin perusta on turvallisuus. Se on asioiden toistumista päivästä toiseen lähes samanlaisena. Niin tylsältä kuin samanlaisuus tuntuu, se on kuitenkin tietyn ennalta tietämisen ja sitä kautta varautumisen perusta. Se luo luottamusta. Poikkeamat arjesta ovat virkistäviä ja uusia ajatuksia tuovia. Oma Kamu ”astuu” tapaamispäivien kautta virkistäjäksi, mutta pitemmässä suhteessa myös turvan takaajaksi.

Lapsi kaipaa onnistumista, toki myös aikuinen. Me kaikki toivomme olevamme hyviä ja osaavamme asioita. Lapselle hyvä arvosana koulussa, onnistuminen urheilusuorituksessa tai vaikkapa laulussa ovat onnistumisen ilon hetkiä. Näitä hyvä kasvattaja hakee ja näitä jokaisessa ihmisessä on. Joskus niitä on vain jalostettava niin, että ihminen itsekin huomaa osaamisensa. Etenkin lapsi ja nuori tarvitsee kannustusta.

Asennoituminen asioihin on tärkeää. Aina moittiva tai virheitä korjaava ihminen on tylsä. Viisautta on miettiä, mitä kaikkia asioita kannattaa kommentoida. Eräs Suomeen muuttanut ulkomaalainen totesi kerran, että kun hän yrittää puhua suomea, niin me kansalaiset aina heti korjaamme, että “näin se asia pitää sanoa”. Me opetamme, mutta emme nauti siitä, mitä jo osaamme. Näin käy joskus lastenkin kanssa. Neuvomme liikaa ja hyväntahtoisuudellamme turrutamme lapsen aloitteellisuutta.

Hyvä johtaja kiittää julkisesti työntekijää ja ohjaa kahden kesken. Kun joku työntekijä epäonnistuu, on johtajan tehtävä seisoa tukena, ei yhtyä arvostelijoiden kuoroon. Tämän tekee myös hyvä kasvattaja.

Jokaisessa päivässä on hyvää ja ei-niin-hyvää. Omaa ajattelua voi ohjata asteittain huomaamaan päivän hyviä hetkiä. Olen usein kysynyt näitä lähimmiltäni ja hämmästyttävää on, että se hyvä hetki on hymy tai iloinen tervehdys tai ohimennen olkapäähän taputtelu. Se on hetken tunne, mutta tärkeä. Jospa inhimillinen kotiläksy kaikille tämän lukijoille olisi: Etsi joka päivä omasta päivästäsi hyvä hetki!

Kerrotaan tarinaa italialaisesta, joka kierteli tiluksillaan. Joka aamu hän pani kasan papuja vasempaan taskuunsa. Kun hän tapasi kierroksellaan alaisen, joka tervehti häntä iloisesti, pehtoorin, joka kiitteli satoa, näki aurinkokukkapellon jne. hän poimi vasemmasta taskustaan yhden pavun ja siirsi sen oikeaan taskuun. Iltaisin hän laski montako papua oli kertynyt oikeaan taskuun eli montako hyvää hetkeä päivään oli mahtunut!

Pirkko Lahti

pirkko.jpg

Samanarvoiset

Juuri nyt yhteiskunnassamme käydään tärkeää keskustelua ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta. Eri aloilla on nostettu esiin erityisesti seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö. On tärkeää, että näistä asioista uskalletaan vihdoin puhua, ja tutkia väärinkäytöksiä. Pinnan alla on kytenyt niin paljon, että asian piti jossain vaiheessa pulpahtaa pintaan tällaisella voimalla. Aina kuitenkin tarvitaan joku, joka käynnistää keskustelun. Ehkä yhteiskunta on nyt aiempaa valmiimpi ottamaan arkoja asioita esiin.

Monissa tapauksissa on mennyt liian pitkään ennen kuin uskalletaan puhua, ja liian paljon inhimillistä kärsimyksen taakkaa on jäänyt monelle kannettavaksi vuosien ajaksi. Puheen esteenä on varmasti ollut häpeä. Häpeää ovat kärsineet ne, joiden ei olisi kuulunut tuntea sitä, eli itse uhrit. Ja kun uhrit ovat puhuneet, heitä ei ole kuunneltu. Ne ihmiset, joiden olisi päättävissä asemissaan täytynyt ottaa asioista paremmin selvää ja tehdä jotain, ovat ajatelleet enemmän omaa asemaansa ja yhteisönsä mainetta kuin uhreja. Asiat on ns. lakaistu maton alle, ja väärin muita kohdelleet ovat saaneet jatkaa toimintaansa tai siirtyneet vähin äänin toisiin tehtäviin.

Mikä saa ihmisen tekemään toiselle henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Siihen ei varmaankaan ole yksiselitteistä vastausta. Ihmisen kasvuympäristöllä ja arvoilla, joihin kasvatus perustuu, on epäilemättä suuri merkitys. Jos lapsi saa hyväksyntää, rakkautta ja hänet opetetaan kunnioittamaan muita ihmisiä, on hänellä mitä todennäköisimmin aikuisenakin paljon paremmat lähtökohdat kohdella muita ihmisiä kunnioittaen ja tuntea empatiaa toisia kohtaan.

Arvoilla on ratkaiseva merkitys siihen, kuinka ihminen käyttäytyy ja toimii. Meillä on ihmisoikeuksista kansainvälisiä julkilausumia, jotka suurin osa maailman valtioista on allekirjoittanut. Nämä julkilausumat perustuvat yhteisiin arvoihin, joiden mukaan kaikilla ihmisillä on sama ihmisarvo.

Unicefin lasten oikeuksien julistuksen mukaan lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Julistus perustuu yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin ihmisten samanarvoisuudesta riippumatta rodusta, ihonväristä, sukupuolesta, uskonnosta, poliittiseen vakaumukseen sekä muista ihmisiä luokittelevista erilaisuuksista.

Yhteiskunnassamme on monia hyviä organisaatioita ja rakenteita, jotka ovat vaikeuksien hetkellä tukena, kun puutteita lapsen oikeuksissa ilmenee. Näitä rakenteita täytyy ylläpitää ja kehittää vastaamaan ihmisten tarpeita entistä paremmin. Tärkeintä kuitenkin on se, mitä meidän ihmisten välillä arkielämässä tapahtuu, sillä suuri osa vuorovaikutuksesta ja myös avusta toteutuu ihmiseltä ihmiselle ilman erillisiä organisaatioita ja järjestelmiä.

pekka.jpeg

Pekka Puukko
OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja

Kamuilun kiehtova maailma

Hei kaikki! Olen Iisa Korkeila ja toimin Kamuna täällä Hämeenlinnassa. Olin todella iloisesti otettu, kun minulta kysyttiin, kiinnostaisiko minua kirjoittaa blogipostaus – tottakai kiinnostaa, mahtavaa!

Kaikki lähti siitä, kun eräänä syksyisenä päivänä olin mummini luona käymässä. Satuimme kuulemaan OmaKamu-toiminnasta radiomainoksen. Kotona menin heti koneelle ja yhtäkkiä olinkin laittanut viestiä eteenpäin, että olen kiinnostunut toiminnasta. Sain pian yhteydenoton ja tässä sitä nyt ollaan kaksi vuotta myöhemmin!

Olen aina ollut itse avulias ja pitänyt haasteista, joten tämä vaikutti todella hyvältä jutulta, johon ryhtyä. Uskon myös, että oma taustani koulukiusattuna on vielä enemmän tuonut esille sitä, että pieni apu tai se, että voi vilpittömästi olla kiltti ja hymyillä toisille, ei ole keltään pois. Oma ajatusmaailmani on hyvin auttavainen enkä halua, että kukaan on yksin tai kokee olevansa yksin.

Jo pienenä mulle iski vapaaehtoistyöhön kipinä, mutta oman hektisen elämän ja perheen takia sille ei ollut valitettavasti aikaa vaikka halua oli sitäkin enemmän. Syksyllä 2016 elämä tuntui siltä, että olen valmis kokeilemaan mitä Kamuna olo tuo tullessaan. Meillä oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvä koulutus, unohtamatta osaavia ohjaajia. 

En ole kertaakaan katunut että olen tähän lähtenyt, koska olen saanut elämääni ihanan alakouluikäisen tytön, jolla on suuri ja kultainen sydän! Olen myös tutustunut PikkuKamuni perheeseen ja tulemme oikein hyvin toimeen. Tuntuu kuin olisimme tunteneet kauemmin. Asiat järjestyvät ja toimivat hyvin.

Olen Kamu ja minulla on PikkuKamu, mutta kutsumme toisiamme ihan etunimillä. Viestittelemme välillä kuulumisia tai puhumme kissoistamme – kaikkea maan ja taivaan väliltä! Tuntuu, että hän olisi vähän kuin pikkusisko, sillä ikäeroa on n. 15 vuotta. Koen, että olemme tulleet koko ajan läheisemmiksi ja saaneet vahvan yhteyden. Voimme vain jutella tai käydä pelaamassa sulkapalloa, leipoa pullaa, pelata lautapelejä tai katsoa leffaa! Tehdään aika perusjuttuja, mutta se on just parasta. Tärkeintä on, että hänellä on hauskaa, hyvä olla ja siinä samassa pääsen itsekin nauramaan. En koe, että yhteinen aikamme olisi mitenkään rasite. Näen, että vietän aikaa hänen kanssaan 10 vuoden päästä. Moni onkin sanonut, että miten nuorella naisella on aikaa tällaiseen, johon olen todennut, että tää on osa mun elämää ja tärkeille asioille on aina aikaa. Näemme n. 1–2 kertaa kuukaudessa ja kivasti jutut jatkuvat siitä mihin jäävät. Kaikki järjestelyt sujuvat todella hyvin!

Tuntuu, että nykymaailma on välillä hyvin itsekäs paikka. Tunnen oloni supersankariksi ja voimakkaaksi vain olemalla mä, oma itseni, tuomalla hymyä ja iloa toiselle. Saan siitä itsekin niin paljon, että PikkuKamusta on tullut tärkeä myös minulle. Tuntuu, että me ollaan kahdestaan kunnon tehotiimi, jota mikään tai kukaan ei voi estää!

On ilo nähdä, että hän kasvaa, ja että pääsen tutustumaan häneen vielä paremmin. Olen todella kiitollinen ja onnekas, että minun ja PikkuKamuni kohdalla asiantuntijat ovat saaneet todella hyvän parin aikaiseksi. Jo ensitapaamisellamme tunsin ja tiesin, että tästä yhteistyöstä tulee varmasti hyvä.

Jos sinä siellä ruudun takana mietit vapaaehtoistyöhön lähtöä, niin sinun pitää itse voida hyvin ja pitää itsestäsi huolta, jotta voit auttaa ja olla hyödyksi muille. Näin olet aito oma itsesi ja kaikki sujuu omalla painollaan eteenpäin. Tämä on yksi parhaista asioista mihin olen heittäytynyt, joten mitä sä ootat! Sä oot huikee tyyppi ja mikset jakaisi sun valoa ja voimaa myös muille! 😊

Iisa Korkeila

Iisa on 25-vuotias liikuntaneuvojaopiskelija, jonka aika kuluu vapaa-ajalla rakkaiden ihmisten seurassa sekä nukkuen, syöden ja urheillen. Musiikki ja kulttuuri ovat lähellä Iisan sydäntä. Hän nauttii ihmettelystä, ajatuksiin sukeltamisesta sekä elämästä, koska voi!

Tilaa OmaKamu-uutiskirje ja kuulet kuukausittain toiminnasta.

Jos Iisan esimerkki innostaa ja haluaisit ryhtyä itsekin Kamuksi, lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Ihmisten keskellä, ihmisten kesken

Otsikko on Hämeen Setlementin motto, ja tähän ajatukseen voisimme mielestäni palata tänä päivänä entistä useammin. Elämme ajassa, jossa SOTE-uudistuksen myötä tutut palvelut ovat kertaheitolla uudistumassa. Mielestäni ajankohtaista on yhtä lailla ajattelutavan muutos tukipalveluiden käytöstä tai niiden hyödyntämisestä.  

Järjestötoiminta on rakentanut Suomea viimeisen sadan vuoden aikana kohti toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa, ja edustaa laajalti toimintakenttää, jossa tuetaan perheen voimavaroja arjessa. Esimerkkinä tapahtumat, leiritoiminta tai erilaiset kerho- ja harrastetoiminnot niin lapsille, nuorille kuin perheille yhteisesti. Viime vuonna Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi koottu Järjestö 100 -valokuvanäyttely kokosi yhteen kansalaisjärjestöjen saavutuksia Suomen itsenäisyyden ajalta. Näillä teoilla ja ideoilla on kehitetty monta hyvinvointia tukevaa toimintamallia. On toivottavaa, että idearikkaus, saavutettavuus ja joustavuus, jotka ovat järjestötoiminnan vahvuuksia, pysyisivät vahvoina myös tulevaisuudessa. 

Aiemmin on ehkä ajateltu, että tukea saadakseen tulee omata suuria ongelmia. Mutta kuinka paljon voisimme muuttaa asioiden kulkua, jos matalan kynnyksen tukea hyödynnettäisiin entistä enemmän, jo ennen kuin ongelmat kasautuvat? Erityisesti perheiden palveluiden piirissä tukea haettaisiin silloin, kun perheen vanhempi vasta aavistelee uupumuksen lähestyvän. Tai tilanteessa, jossa lapsella ei syystä tai toisesta olekaan tarpeeksi luotettavia aikuisia ympärillään. Ilahduttavaa on, että ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen näkyy hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa. Sen myötä perheiden palveluiden painopistettä pyritään siirtämään entistä enemmän varhaisen tuen palveluihin sekä tukemaan lasten, nuorten ja perheiden omia voimavaroja.  

OmaKamu-toiminnassa lapsen tai nuoren aikuinen kaveri ja toiminnasta saadut kokemukset voivat tukea perheitä lapsen hyvinvoinnin kautta, ja näin myös ennaltaehkäistä haasteita tulevaisuudessa. Toiminta käynnistettiin Hämeen Setlementissä vuonna 2016. Setlementin arvopohjan samanlaisuus OmaKamu-yhdistyksen kanssa loi mainiot puitteet yhteistyön käynnistämiseen ja valmiin toimintamallin hyödyntämiseen. Toiminta on kahden vuoden aikana kasvanut hiljalleen paikallisia tarpeita kuunnellen ja laajentunut alueelliseksi, sillä toiminnassa mukana olevat perheet tulevat entistä laajemmalta alueelta. Toiminta on Hämeenlinnassa nykymuodossaan myös jatkuvarahoitteista, ja osa Hämeen Setlementin laajaa vapaaehtoistoiminnan kattausta.  

Vaikka OmaKamu-toiminnan voidaan nähdä olevan osa perheiden palveluverkostoa, vapaaehtoisen ei voida koskaan ajatella korvaavan ammattilaista. Sen sijaan vapaaehtoistoiminnan eri muodot voivat täydentää jo olemassa olevaa palvelupakettia ja kunnan järjestämiä tukitoimia. OmaKamu-toiminta täydentää mielestäni hyvin Hämeenlinnan alueen lapsiperheille tarjottavia toimintoja ja palveluja tarjoten mahdollisuuden matalan kynnyksen tukeen pitkäaikaisesti. Vapaaehtoistoiminnalla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia myös vapaaehtoisen elämänlaatuun, joten Kamutoiminnan ajatus siitä, että toiminta on palkitsevaa ja mukavaa molemmille osapuolille, toteutuu ilahduttavan usein.  

Kamusta on muodostunut osa arkeamme, ja pojalleni tärkeä ihminen. Tapaamiset ovat arkisia, ja juuri se on parasta. 

- Vanhempi, jonka lapsella on Kamu

Tämän palautteen kaltaiset kuulumiset ovat toimintaa koordinoivan työntekijän näkökulmasta erittäin palkitsevia, sillä tutustuessani perheen tilanteeseen ja yhdistäessäni heille sopivan Kamun, voin vain toivoa, että yhteys löytyy ja kaveruus voi lähteä rakentumaan. Työntekijänä kiinnitän huomiota moniin asioihin niin perheen hakemuksessa ja lapsessa, kuin OmaKamu-koulutuksen käyvissä vapaaehtoisissakin. Loppuosa on kuitenkin aina "taikaa" – sitä yhteistä kemiaa, joka lopulta ratkaisee millaiseksi kamusuhde lapsen ja aikuisen välillä kehittyy. Ehkä toiminnan vaikuttavuus nouseekin juuri arkisista kohtaamisista ja yhdessä tekemisestä, meidän ihmisten kesken.

Jenna Luoto

Jenna koordinoi OmaKamu-toimintaa Hämeenlinnan alueella ja uskoo järjestö- ja kansalaistoiminnan hyvinvointivaikutuksiin. Tykkää maalailla tauluja, mutta usein myös taivaanrantaa.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Yhdistysarkea OmaKamussa

Edellisessä työpaikassani oli tuhat työntekijää, nykyisessä meitä on kaksi. Isoissa ja pienissä organisaatioissa on tietysti omat puolensa ja erilaiset työntekijät sopivat erilaisiin yhteisöihin. Järjestöväki kuvailee usein tehtäväkirjoaan laaja-alaiseksi. Voin allekirjoittaa väitteen verratessani työnkuvaani OmaKamussa aiempiini esimerkiksi sosiaalitoimessa ja korkeakoulussa.

Yhteen työviikkoon mahtuu monenlaista. Saatan pitää yhteyttä perheisiin ja yhteistyötahoihin, viestiä somessa, laatia tietosuojauudistuksen dokumentteja, sytyttää nuotiota, ohjelmoida kotisivuja, kouluttaa uusia vapaaehtoisia, soittaa kitaraa, tarkastaa rikosrekisteriotteita, askarrella mehiläisvahakynttilöitä, editoida videota, järjestää tapahtumia tai kuten nyt, kirjoittaa blogia. Sosiaalialan ammattilaisena pärjää monessa tehtävässä, mutta kiinnostus uusiin asioihin perehtymiseen, uskallus kokeiluihin (ja mokailuihin) sekä kyky joustaa pitävät olla olemassa.

Ilonaiheita OmaKamu-arjessa riittää. Uudet Kamut ovat innokkaita ja odottavat pääsevänsä toimimaan lasten ja nuorten kanssa. Perheet ovat usein odottaneet Kamua useamman kuukauden hakemuksen lähettämisen jälkeen, joten Kamu-suhteiden aloitustapaamiset ovat pääsääntöisesti täynnä varovaista iloa ja odotusta tulevasta, molemminpuolista innokkuutta ja parhaimmillaan sen toteamista, että ryhdytään yhdessä tekemään jotain, joka tekee hyvää kaikille osapuolille.

Ennaltaehkäisevän ja mahdollisimman varhaisen tuen tärkeydestä on puhuttu vuosikausia. Se on pääsääntöisesti inhimillisesti, taloudellisesti ja ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna mielekkäintä perheiden hyvinvoinnin tukemista. Me-säätiön raportissa sadan suomalaisnuoren eniten esillä ollut aihe oli turvallisten aikuisten kaipuu. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan työkseni saattaa yhteen ihmisiä juuri tähän tarpeeseen vastaavan toiminnan parissa.

Kaikki ei tietenkään ole pelkkää auringonpaistetta. Kiireisimpinä päivinä en ehdi olla yhteydessä jokaiseen johon haluaisin. Toisinaan mietin Kamun tai perheen jaksamista. Aina suhteet eivät syystä tai toisesta toimi. Työntekijänä pitää sietää sekin tilanne, jossa Kamua odottavia perheitä on kymmeniä enemmän kuin tarjolla olevia vapaaehtoisia. Kaikille tekisi mieli tarjota tukea, mutta kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Tukihenkilötyyppisessä toiminnassa tilanne taitaa olla valtakunnallisesti melkein kaikkialla sama. 

Kevään toinen uusien Kamujen koulutus päättyi juuri. Motivoituneelle väelle kurssitodistusten jakaminen tähän aikaan vuodesta tuntuu hieman kuin koulun kevätjuhlalta. Pienten juhlallisuuksien myötä päästään viettämään kesää, joka tänä vuonna on saapunut ilahduttavan aikaisin. Syksyllä ovat edessä seuraavat Espoon ja Helsingin kurssit. Toivon kohtaavani koulutuksissa joukon ihmisiä, jotka pääsevät Kamuina kokemaan samanlaisia merkityksellisyyden ja ilon tunteita kuin itsekin.

Taneli Saari

Taneli on pääkaupunkiseudun OmaKamu-toiminnan koordinaattori ja Kamu, joka on pyrkinyt löytämään niin isoista kuin pienistäkin työnantajista vahvuuksia. Vastuiden, vapauksien ja yhteisten arvojen tasapainosta löytyy tekemisen ilo.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Onnellisuuden salaisuus – pidetään huolta toisistamme

Tämän vuoden maaliskuussa julkaistussa YK:n toimesta tehdyssä maailman onnellisuusraportissa suomalaiset todettiin maailman onnellisimmaksi kansaksi. Taakse jäivät vuosi sitten edellämme olleet Norja, Tanska, Islanti ja Sveitsi. Tutkimuksessa tarkasteltavia osa-alueita olivat tulot, terveys, elinodotukset, sosiaalinen tuki, vapaus, luottamus ja anteliaisuus.

Myös varakkaat ja hyvinvoivat isoveljemme länsinaapurista huomioivat onnellisuustutkimuksen mm. huvittavalla videolla, jossa kansakunnan oma tanssigurumme Åke Blomqvist opettaa suomalaisille diskotanssia. Ruotsalaiset arvelevat, että onnellisuutemme salaisuus piilee tässä iloluontoisuudessa, joka ilmenee ”hulvattomana” menona tanssilattioilla.

Suomalaisten on ollut vaikea hyväksyä raportin ykköstulosta. Paljon helpompaa olisi ollut hyväksyä, että onnellisuustutkimusten ykkösenä olisi ollut vaikka Ruotsi, tuo hannu hanhien maa. Epäillessämme tutkimusten tuloksia olemme vedonneet moniin yhteiskuntamme puutteisiin ja epäkohtiin. Mihin unohtuivat mielenterveysongelmat, syrjäytyneet nuoret ja itsemurhat? Sisältäpäin katsoen näemme maassamme paljon epäkohtia, eikä niihin vaikuttaminen tai asioiden muuttaminen parempaan suuntaan tunnu helpolta. Otetaan esimerkiksi sote-sotku, jolle ei tunnu loppua näkyvän.

Tehdyissä onnellisuustutkimuksissa käsiteltiin hyvinvointiin liittyviä seikkoja. Näillä mittareilla me suomalaiset varmasti olemmekin maailman kärkeä. Meillä on hyvä terveydenhuolto, koulutus ja muutenkin vakaa yhteiskunta, jossa ei jatkuvasti tarvitse pelätä joutuvansa rikoksen uhriksi. On sitten eri asia, miten onnelliseksi me suomalaiset itsemme koemme tämän kaiken hyvän keskellä.

On paljon kirjoitettu siitä, että Suomessa toisilla menee entistä paremmin ja toisilla taas huonommin. Moni meistä ei enää koe olevansa ”samassa veneessä”. Tätä mieltä on pitkään köyhyyttä ja eriarvoisuutta tutkinut professori Juho Saari. Hänen mukaansa lisääntynyt eriarvoisuuden kokemus suurentaa riskiä yhteiskunnallisille konflikteille. Lisääntyneelle eriarvoisuudelle meillä ei siis ole varaa. Meidän on oltava samassa veneessä ja otettava mukaan myös ne, jotka ovat jo veneestä pudonneet.

Uskon, että henkilökohtaisella tasolla onnellisuus kumpuaa merkityksellisyyden kokemuksesta. Ja siitä, että omilla teoilla on positiivinen vaikutus muiden elämään. Jos ympärilläni olevat ihmiset voivat hyvin, on itselläkin parempi olla. Suomalaiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä asioiden parissa, jotka he kokevat tärkeiksi ja joista on apua monille kanssaihmisille. Yhteiskunta tukee tätä antamalla tukea järjestöille, jotka ovat perustettu hyvien asioiden edistämiseksi. Jospa onnellisuutemme salaisuus on siinä, että emme jätä toisiamme yksin.

Pekka Puukko

Pekka on OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja ja onnellinen Kamu. 

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Vuorovaikutuksen voima

Istuin raitiovaunussa ja katselin isän ja kahden lapsen välistä vuorovaikutusta. Molemmat lapset tuijottivat isää, joka vuorostaan tuijotti kännykkää. Näkymä kosketti. Mukana oli siis paljon vuorovaikutusta, joka puhelimen kautta ehkä onnistui ja tapahtui, mutta konkreettisesti ei, eikä isä edes huomannut lasten halua kontaktiin. Tällaiseen tilanteeseen törmää päivittäin.

Tiedän, että monissa ammateissa opetetaan teoreettisella tasolla vuorovaikutusta. Kuitenkin käytännön harjoitukset jäävät vähälle. Ilmiö muistuttaa koko yhteiskunnassamme vallitsevaa tilannetta: asioista puhutaan teoriassa hienoin käsittein ja analyysein, mutta arkinen kontaktointi (Ulkoministeriön virallinen termi) jää itse kunkin kykyyn omaksua teorian ajatukset ja soveltaa niitä.

Kun Suomi 25 vuotta sitten oli 75-vuotias, olin mukana juhlatoimikunnassa. Yhtenä juhlan teemana oli luonto ja yhteys luontoon. Muistan tutkimuksen, joka osoitti, että Turussa lasten yhteys luontoon oli näkymä bussin ikkunasta tai televisiosta, mutta Joensuussa lapset olivat ulkona, leikkivät tai touhusivat luonnossa, olivat osa luontoa. Saman asian osoittaa Pirkko Saisio näytelmässään Koivu ja tähti. Luontoon suhtaudutaan arvostaen ja siitä kirjoitetaan tohtoritasoisten tutkimusten välityksellä, mutta luonteva yhteys hapertuu. 

Olen pohtinut, että vuorovaikutuksen kanssa on tapahtumassa samaa. Tiedämme teoriassa vuorovaikutuksen merkitykset, mutta käytännössä emme osaa toimia. Aika usein kuulen, ettei "minulla ole riittävästi tietoja ymmärtää esimerkiksi levottomasti käyttäytyvää lasta. Minun on saatava lisää opetusta!"

Mihin katosi terve järki? Jokainen osaa kohdata lapsen, kuunnella lapsen tarpeet ja reagoida niihin, jos haluaa ja luottaa itseensä. Toki toiset meistä ovat sosiaalisesti lahjakkaampia kuin toiset, mutta jokainen voi ymmärtää ja yrittää.

OmaKamu-toiminta on luonnollista yhdessäoloa. Kamu ei pyri järjestämään erityistilanteita tai tapahtumia. Tavallisuus ja arjen rutiinit ovat isoja turvatekijöitä PikkuKamulle. Usein tapaamisten samankaltaisuus voi jopa olla lapselle tai nuorelle paras "lääke". Tiedetään mitä odottaa ja ollaan yhdessä, tehdään yhdessä, jolloin keskinäinen vuorovaikutus vahvistuu. Toivon hartaasti, että Kamumme pysyvät arjen tasolla jalat maassa tavatessaan PikkuKamujaan.

Pirkko Lahti

P.S. Toki uskon tutkimuksiin ja teorioihinkin!

Pirkko on suomalaisen mielenterveystyön grand old lady, psykologi ja OmaKamun perustajajäsen. Pirkko on yhä mukana toiminnassa Kamujen koulutuksissa, Kamuklubin (OmaKamu-toiminnan neuvottelukunta) varapuheenjohtajana ja henkisenä tukena.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Helmipuuroa

- Keitetäänkö aamupalaksi mannapuuroa, minä ehdotan.
- Eikun helmipuuroa, huudahtaa PikkuKamu.
- Mitä se on, minä ihmettelen. Tarkoitatko riisipuuroa?

PikkuKamut ovat olleet meillä yökylässä. Olen hiipinyt keittiöön ani varhain ja keittänyt itselleni ison mukillisen maitokahvia. PikkuKamu kömpii sohvalle viereeni ja Hesari rutistuu hänen allaan.

- Helmipuuro on ihan eri asia, tietää PikkuKamu. Se on parasta puuroa, hän vakuuttaa.

Minä olen aivan ihmeissäni. Olen keitellyt tähän ikään mennessä yhden jos toisenkin kattilallisen puuroa, mutta en ole koskaan kuullutkaan helmipuurosta. Onneksi on netti ja tiedon valtatiet. Istumme yhdessä tietokoneen äärelle ja sieltähän se selvisi. Helmipuuro on perunaryynipuuroa.

Seuraavalla viikolla menemme yhdessä kauppaan. Helmipuuro ei ole unohtunut vanhemmalta PikkuKamulta. Nuorempi asettuu tottuneesti ostoskärryn ohjaamoon ja vanhempi opastaa minua ryynihyllyillä.

- Tuolla, hän hoksaa heti oikean pakkauksen, voidaan tehdä helmipuuroa.
- Jaa-a, ajattelen minä, mitenhän tästä selvitään. Mutisen jotain maidon keittämisen vaikeudesta ja pohjaanpalaneista keitoksistani. 
- Tiedätkö, Eeva, meidän pitää ostaa Kiehu-maitoa. Se on helppo keittää mutta vaikea polttaa, vakuuttaa PikkuKamu. Sinä voit opetella tekemään helmipuuroa.

Suuntaamme ostoskärryt maitokaapille ja taas vanhempi PikkuKamu osoittaa 9-vuotiaan varmuudella oikean hyllyn ja punaisen maitotölkin. Ostoskärryn ohjaamosta kuuluu pienemmän PikkuKamun tyytyväinen vrrrum, vrrum.

Seuraavana viikonloppuna nousen aamulla hyvissä ajoin ja alan aamuhämärissä hissukseen kiehutella erikoismaitoa. Luen ohjeita, etsiskelen mittakupin ja pinnoitetun kattilan. Vispaan perunahelmet hitaasti ja huolellisesti. Varon paakkuja. Lisään voita ja maistelen suolaa. Keittiöön alkaa levitä puuron tuoksu. PikkuKamut ovat tilanneet helmipuuroa aamiaiseksi. Minkälaisen arvion pienet master chefit antavat ensimmäisestä helmipuurostani?

Pöytään istahdetaan jännittyneissä tunnelmissa. Pärjäänkö PikkuKamujen äidille puuronkeitossa? PikkuKamut ottavat kohteliaasti pienet annokset ja ripottelevat runsaasti kanelia ja sokeria. Ensimmäiset lusikalliset maistellaan.
- Tämä on hyvää, sanovat PikkuKamut.
- Sinä osasit, vanhempi Pikkukamu kehuu iloisena.

 Minua hymyilyttää. Minä osasin!

eeva.jpeg

Eeva Heikkilä

Kirjoittaja on Kamu kahdelle sisarukselle. Opettelemme yhdessä uusia asioita. Ruuanlaitto on yksi niistä. Ensi kerralla tavatessamme leivomme ehkä ekan kerran näkkäreitä.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Vapaaehtoisesta ystäväksi

Aloitimme PikkuKamuni kanssa yhteisen taipaleemme noin kahdeksan vuotta sitten, kun hän oli seitsemänvuotias ja vasta ensimmäisellä luokalla Kontulan alakoulussa. Olin tuolloin itse opiskelija ja asuin opiskelijakämpässä Puotilassa, joten toiveenani oli ollut, että PikkuKamu löytyisi jostain lähistöltä.

Aluksi vähän jännitti, uskon että meitä molempia. PikkuKamuani taisi vähän ujostuttaa vieras aikuinen, minä taas pohdin kuinka suuren vastuun olin ottamassa kantaakseni. Olin työskennellyt nuorempana kesäleireillä vuosia, ja olin jo joitain vuosia pohtinut mahdollisuutta jatkaa työtä lasten kanssa vapaaehtoispohjalta nyt kun omat kauppatieteiden opinnot olivat ohjanneet erilaisen uran pariin. Pitkäaikainen sitoutuminen kuitenkin mietitytti. On aivan eri asia paimentaa pariakymmentä nappulaa viikon kerrallaan, kuin sitoutua yhden nuoren pojan kanssakulkijaksi todennäköisesti usean vuoden ajaksi. Kävi nopeasti ilmi, että huolehdin turhaan.

Löysimme pian yhteisiä kiinnostuksen kohteita; aivan aluksi uimareissut rannoille ja halleihin, myöhemmin jääkiekkomatseissa käymisen. Lätkästä tuli hänelle myöhemmin myös oma rakas harrastus, ja nykyään hän on niin luotettu joukkuetoveri, että hänet äänestettiin kapteeniksikin. Vuosien vieriessä yhteisiin tekemisiimme on tullut uusia sävyjä; olemme käyneet patikoimassa ja syömässä nuotiolla eväitä, kokkailleet pitsaa, pelanneet tietokonepelejä, viime aikoina myös harjoitelleet ruotsin ja englannin kokeisiin.

Pojan kasvaessa keskusteluihin on tullut lisää syvyyttä. Lätkän ohella juttelemme myös elämänvalinnoista ja mietimme PikkuKamuni tulevaisuuden haaveita. Tällä hetkellä kiinnostaisi ura poliisina, mutta halua olisi jättää muitakin vaihtoehtoja auki. Siksi nyt onkin peruskoulun viimeisen puolivuotisen aikana kova loppurypistys päällä, jotta ovet hyvään lukioon aukeaisivat. Yleisesti ottaen juttelemme kaikenlaisesta ja teemme monenlaisia molempia kiinnostavia juttua yhdessä – niin kuin ystävät noin yleensäkin tekevät.

Se onkin tässä se pointti; se mikä alkoi halusta auttaa ja johti vapaaehtoistyöhön, on jo vuosia sitten muuttunut aidoksi ihmissuhteeksi – ystävyydeksi jota ei sen kummemmin erittele muista perhe- ja kaverisuhteista. PikkuKamuni on minulle vähän kuin pikkuveli. Ehkä hänkin näkee minut vähän kuin isonaveljenä. Isän korvike en ole koskaan pyrkinytkään olemaan. Tämä on sinänsä aivan luontevaa. Oma isoveljeni on minua 15 vuotta vanhempi, ja minulla ja PikkuKamullani on ikäeroa 18 vuotta. Olen selvästi vanhempi, mutta en niin paljon, etteikö minulla olisi silti lähimuistissa moni hänen hiljan kokemansa elämänvaihe.

Ennen kaikkea toiminta antaa paljon, niin PikkuKamulle kuin Kamulle. Tulemme hyvin juttuun ja meillä on aina hauskaa ja luontevaa. Voin esitellä hänelle maailmaa ja hauskoja uusia juttuja, ja pääsen itsekin toisaalta irti omasta kiireisestä arjestani. Usein myös todella hauskojen juttujen, kuten leffojen ja pelien pariin, joita omanikäisten kavereiden kanssa ei enää niin usein ehdi harrastaa. Kamuus ei ole uhraus, se on molemminpuolinen lahja.

Harri Paananen

Harri on Espoon kaupungin elinkeinopäällikkö. Hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja kauppatieteiden maisteri, ja on aiemmin työskennellyt niin johtamisen tutkijana kuin myynnin, markkinoinnin ja liikkeenjohdon konsultoinnin parissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Harri pelasi lapsena paljon Sim City -kaupunkistrategiapeliä, ja kokee nyt olevansa unelmatyössään. Vapaa-ajalla Harri viihtyy kirjojen parissa, matkoilla puolisonsa Amandan kanssa, ja kävelylenkeillä perheen koirien Gizmon ja Nipsun kanssa.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

PikkuKamun kanssa kaksi vuotta

- Mulla ei ole mitään tekemistä.
- Mmmm.
- Kuuletko? Mulla ei ole mitään tekemistä, sanoo PikkuKamu, tällä kertaa vähän pontevammin.

Lasken Hesarin käsistäni ja käännän katseeni Britannian pääministerin EU-kannanotosta ja Amerikan hurrikaaneista PikkuKamun vaativiin ruskeisiin silmiin.
- Ei ole mitään tekemistä, hän sanoo taas.
- Voisitko hakea hyllystä Nikke ja nenä -kirjan? minä ehdotan. Olen aika ylpeä, sillä meillä kahden aikuisen kodissa on vielä muutamia pehmoeläimiä, rakennussarja ja satukirjoja PikkuKamun käyttöön. Eikö Raittiuskilpakirjoituksessa palkinnoksi vuonna 1970 saatu kirja kelpaisi?
- Ää, se on tylsä.
- Entäs Tintti Tiibetissä, Mustan saaren salaisuus tai Lento 704? ehdotan toiveikkaana. Sarjakuvakirjat ovat nököttäneet kymmeniä vuosia kunniapaikalla kirjahyllyssämme.
- Minä olen jo lukenut ne, toteaa PikkuKamu ykskantaan. Suu on vääntynyt mutruun. Okei, minä luovutan.
- Entäs jos me tehtäisiin yhdessä vohveleita? minä ehdotan.
- Jippii, hihkuu PikkuKamu. - Ja hilloa ja kermavaahtoa!

kahvi ja hesari.jpg

Kuten niin monta kertaa aiemmin, PikkuKamu ja hänen veljensä ovat meillä yökylässä. Aina me käymme tuon saman keskustelun aamupalan jälkeen, kun minä istahdan sohvaan ja yritän lukea viikonlopun sanomalehteä. PikkuKamu ja hänen veljensä haluavat, että teemme jotain yhdessä, että jutellaan ja puuhataan. Että minä kuuntelen, mitä PikkuKamu sanoo. Vastaan kun hän kysyy. Olen aidosti läsnä tässä ja nyt.

Kamu-suhteemme on jo parin vuoden ikäinen. Elämässäni oli tilanne, jossa omat lapsemme asuivat jo omillaan ja halusin tehdä jotain merkityksellistä. Meillä oli ollut kahtena kesänä kesävieraita erään lastensuojelujärjestön kautta. Teimme lasten kanssa ihan tavallisia juttuja mökillä. Kesistä jäi mukavat muistot. Kun Hesarissa oli juttu OmaKamu-toiminnasta, leikkasin jutun heti talteen. Valokuvassa naurettiin ja keikuttiin kiipeilyseinällä. Ihan tavallisen näköinen aikuinen tapaa 10-vuotiasta pikkutyttöä kerran pari kuussa, siinä kerrottiin. He tekevät yhdessä ihan tavallisia asioita, joista molemmat tykkäävät, kirjoitti toimittaja.

Ajattelin, että voisin toimia yhden lapsen aikuiskaverina pitkään, ehkä vuosia. Voisin tehdä kaikkea kivaa ja olla tukena pienelle ihmiselle, mutta saada myös itselleni iloa uudesta ihmissuhteesta. Kaiken tuon olen saanut Kamuna toimiessani ja paljon enemmän! 

Kun Kamu-suhteemme kahvikuppikeskustelun ja koulun iltapäiväkerhon jälkeen alkoi ihan konkreettisesti, taisi meitä kaikkia jännittää: minua, PikkuKamua ja varmasti myös PikkuKamun äitiä. Mutta siitä se lähti, kun tutustuimme toisiimme ja löysimme yhteistä tekemistä.
Jos jotain näinä vuosina olen oppinut, niin sen, että Kamuna oleminen ei vaadi mitään ihmeellistä. Vain sitä, että olen oikeasti läsnä, kun minua kutsutaan. Sen voi tehdä sellaisella tavalla, josta molemmat tykkäävät; pulkkamäessä, uimahallissa, iltapalapöydässä, bussimatkalla tai lähettämällä postikortin Lapista. 

Lapset odottavat tavallista, turvallista aikuista, joka sitoutuu pitkäaikaiseen ystävyyteen. OmaKamu ry tarjoaa siihen puitteet, koulutuksen ja tuen. Kamuille ja PikkuKamuille on tarjolla myös retkiä ja yhteistä tekemistä. Nähdäänkö jalkapallomatsissa?

Eeva Heikkilä

Kirjoittaja on Kamu kahdelle sisarukselle ja OmaKamu ry:n hallituksen jäsen. Hän on naimisissa ja kahden aikuisen tyttären äiti. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa, jotka ovat saaneet PikkuKamuista innokkaat ulkoiluttajat. Keittiön seinällä olevassa huoneentaulussa lukee: Ei elämä ole mitään ihmeellisyyksiä. Se on pieniä arjen iloja.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!
 

Ennakoiva lastensuojelu lisää yhteiskunnan hyvinvointia ja turvallisuutta

Olen mielenkiinnolla seurannut Sisäasiainministeriön syrjäytymisestä hiljattain nostattamaa viestintää. Keskiössä ovat tällä kertaa olleet sisäiseen turvallisuuteen liittyvät uhkat, joita syrjäytyminen laajassa mielessä aiheuttaa yhteiskunnalle. Tämä sama teema on ollut usein otsikoissa viime vuosien aikana. Syrjäytymistä on tarkasteltu eri näkökulmista. Vaikutelmaksi kuitenkin jää, että tämän kansallisesti tiedostetun uhkan torjumiseksi ei julkisen hallinnon taholla ole päättäväisesti ryhdytty käytännön toimenpiteisiin. Siitä huolimatta, että uhkan torjumiseen käytetään jatkuvasti huomattavasti julkisia varoja, tulokset ovat jääneet vähäisiksi. Viime aikoina syrjäytymisteema on toki saanut uusia, laajempia ulottuvuuksia koko EU-alueella. Se on liitetty osittain maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksiin ja kykyyn sopeutua uusiin olosuhteisiin eri maissa.

Ennakoivan lastensuojelun tarve tunnustetaan

Lähdin itse aikoinaan vapaaehtoiseksi lastensuojelun alueelle, koska uskoin tällä vapaaehtoistoiminnan muodolla olevan suuri potentiaali nimenomaan lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä maassamme. Pidän erittäin tärkeänä, että Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa mm. kunnallisten lastensuojelupalveluiden painopisteen siirtämisestä korjaavista toimenpiteistä ehkäisevään lastensuojeluun. Lisäksi tuore sosiaalihuoltolaki edellyttää kunnilta ennaltaehkäisevän lastensuojelun tehokasta toteuttamista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei kuntien hallinnolliset toimet eivätkä käytettävissä olevat resurssit ole olleet riittäviä toimintojen painopisteen uudistamiseksi tähän suuntaan. 

Yhdistys helpottamaan ennakoivan lastensuojelun toteuttamista vapaaehtoisvoimin

Perustimme OmaKamu ry:n vuonna 2013. Yhdistys omaksui alusta alkaen suomalaisesta vapaaehtoiskulttuurista poikkeavan toimintamallin. Näkemyksemme jo silloin oli, että näin vakava yhteiskunnallinen ongelma voidaan ratkaista ainoastaan laajalla kansallisella yhteistyöllä julkisen hallinnon, kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin välillä. Tavoitteenamme on rakentaa eri sektorit kattavan yhteistyön kautta valtakunnallinen toimintaverkosto, joka kykenee mahdollisimman tehokkaasti palvelemaan eri alueella tuen tarpeessa olevia perheitä.

Tämän rakenteen pohjalta järjestö kykenee myös nopeasti laajentamaan toimintaansa eri alueille kulloisenkin tarpeen mukaan. Kun nyt on todettu, etteivät julkisen hallinnon resurssit riitä ennakoivan lastensuojelun tehokkaaseen harjoittamiseen, nykyistä tehokkaamman yhteistyön rakentaminen kuntien ja kolmannen sektorin välillä on luonnollinen ja välttämätön kehityssuunta.

Ennakoivan lastensuojelun tehostaminen välttämätöntä

Vuoden 2000 taloustieteen Nobel-palkinnon voittanut James Heckman on ehkä maailman tunnetuin tutkija, joka on syvällisesti perehtynyt varhaisen tuen merkitykseen syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseen. Tuki voi ratkaisevalla tavalla vaikuttaa lapsen henkiseen kehitykseen ja nuoren kykyyn integroitua yhteiskuntaan ja saavuttaa potentiaalinsa sen rakentavana jäsenenä.

Heckmanin tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksen ja ennakoivan lastensuojelun vaikuttavuus mm. yhteiskunnan taloudelliseen tilanteeseen on suurempi kuin minkään muun koulutukseen liittyvän toiminnon; niillä on aikojen kuluessa saavutettu 7-10% vuotuinen tuotto. Kaikkein tehokkaimmin tämä toimii tilanteissa, joissa tuen kohteina olevilla perheillä on talousvaikeuksia, mielenterveys- tai päihdeongelmia ja joiden lapset ovat näissä olosuhteissa vakavassa syrjäytymisvaarassa.

Alueellinen vastuu syrjäytymisen ehkäisemisestä ensisijaisesti kunnilla

Eri yhteyksissä on todettu, etteivät kaupungit ja kunnat nykyisin resurssein kykene vastaamaan uuden vuoden 2015 sosiaalihuoltolain vaatimuksiin. Myöskään nykyisten lastensuojelujärjestöjen järjestöjen resurssit eivät riitä ilman nykyistä laajempaa yhteiskunnan ja yksityisen sektorin tukea toimimaan tavalla, jolla voitaisiin tehokkaasti siirtää painopistettä korjaavista toimenpiteistä ennakoivaan lastensuojeluun. 

Edellä mainitun perusteella pohjalta pidän erittäin ajankohtaisena ja tärkeänä sen kaltaisen vaihtoehdon selvittämisen, jossa yhteistyössä rakennetaan eri sektorit kattava toimintamalli. Tässä rakenteessa kunnilla tärkeä koordinaattorin rooli, mutta kolmannen sektorin toimijoille kehitettäisiin siinä keskeinen toimeenpanijan rooli, jota sitten yksityinen sektori tukisi sekä toiminnallisesti että rahoituksen kautta.

Antti Perttu

Antti  on ollut kahden pojan tukihenkilönä OK-toiminnassa mukana alusta lähtien, on yksi sen perustajista, ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja ja tällä hetkellä hallitusta tukevan Kamuklubin puheenjohtaja. Johtuen kansainvälisestä liikemiestaustastaan, Antti on pyrkinyt tuomaan yhdistykseemme vaikutteita kansainvälisestä vapaaehtoistoiminnasta, joita on menestyksellä sovellettu mm. anglosaksisissa kulttuureissa. Musiikista, liikunnasta ja yhteisöllisestä yhdessä tekemisestä nauttiva seniori-Kamu arvostaa suuresti yhteisömme hienoa tiimihenkeä sekä toimintamme saamaa hyvää palautetta. Meillä on nyt tilaisuus koko yhteiskunnan hyvinvoinnin tukemiseen. 

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys

Ollessani lapsi perheellämme oli kesämökki Pohjois-Savossa. Läheisessä talossa asui vanhempiensa kanssa jo aikuinen nuorimies nimeltä Pertti. Kesämökillä ei useinkaan ollut ikäistäni seuraa, mutta Pertti otti minut usein mukaansa kalastamaan ja vei joskus autollaan Kuopion torillekin. Hän jaksoi olla kiinnostunut pikkupojan höpinöistä ja välillä vähän nauraa hyväntahtoisesti niille. Myöhemmin tajusin, että vaikka yhteytemme rajoittui vain näihin kesälomaretkiin, Pertti oli minulle merkityksellinen aikuinen.

 Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Pekka ja Andy Myllypurossa 1975

Tämä asia tuli mieleeni katsoessani kuvaa vuodelta 1975. Kuvassa olen 10-vuotias. Mietin mitä kaikkea on elämässäni tapahtunut tämän jälkeen ja mitä minusta on tullut. Miksi teen niitä asioita, joita teen juuri nyt? Onko minulla edelleen samanlainen luottavainen katse ja usko elämään kuin vuonna 1975?

Kyllä, usko on säilynyt ja luottamus siihen, että elämällä on vielä paljon annettavaa minullekin, yli 50-vuotiaalle. Entä uteliaisuus? Sitä löytyy edelleen! Elämänkokemusta on myös kertynyt ja niitä vastoinkäymisiä, joita tarvitaan, ettei kaikki tunnu liian helpolta ja selvältä, ja että kehitystä ihmisenä voi tapahtua.

Merkitykselliset kohtaamiset

Lapsuudenkodissani oli turvallista elää ja kehittyä. Siitä huolimatta koen, että kaikki minulle merkitykselliset ihmiset eivät välttämättä ole vaikuttaneet elämässäni ajallisesti pitkiä aikoja, mutta he ovat todennäköisesti tietämättään olleet elämässäni äärettömän arvokkaita. He ovat osoittaneet hyväksyntäänsä ja kannustustaan pienempää lasta kohtaan. Vieläkin muistan niitä kohtaamisia ja tilanteita, joissa muutama hyväksyvä sana tai huomioiminen on saanut tuntemaan, että minulla on merkitystä ja että olen arvokas.

Näillä lapsuuteni kokemuksilla on ollut mitä ilmeisimmin vaikutusta siihen, että olen suuntautunut ihmisläheisille aloille sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin tehtäviin. Jos en tekisi tätä työkseni, tekisin tätä vähintään vapaaehtoisena. Elämässä on hyvä tehdä merkityksellisiä asioita muiden hyväksi myös siksi, että se lisää omaakin hyvinvointia. Vapaaehtoisuushan lisää tutkitusti onnellisuutta. Omien kokemukseni perusteella voin todeta samaa!

Kiireistä aikaa ja priorisointia

Nykyisin ei voi olla havaitsematta, että muiden elämässä ja välillä omassakin tulee hengästyttävän kiire. Kiirettä on työssä, kotona ja harrastuksissa. Tehokkuutta vaaditaan kaikkialla. Siitä on myös tehty hyve. Täytyy näyttää kiireiseltä, että voi kokea itsensä arvokkaaksi ja arvostetuksi. Aikakauslehdissä yksi ja toinen kertoo, kuinka on kokenut burn outin. Ja ajanhallintakurssit vetävät salit täyteen.

Tämän kiireen keskellä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä on oikeasti elämässä tärkeää. Ovatko raha, ura ja meriitit tärkeämpiä kuin läheiset ja perhe? Onko meillä aikaa osoittaa rakkautta niille ihmisille, jotka ovat meitä lähellä? Huomaammeko heidät, jotka tarvitsevat apuamme? Vieläkö muistamme tunteen siitä, kuinka hyvältä tuntui saada apua tai sen, kun kauttamme apua saanut on osoittanut kiitollisuuttaan?

Kun aika on rajallista, joudumme valitsemaan mihin käytämme aikamme. Jotta teemme sellaisia ratkaisuja, jotka tyydyttävät meitä, kannattaa miettiä näitä elämän tärkeysjärjestyksiä.

Tarvitsemme toisiamme

Nykyään törmää usein kirjoituksiin ja tutkimuksiin sekä lasten että vanhusten yksinäisyydestä. Ikävä kyllä, tämä teema sivuaa meidän jokaisen arkea jollain tasolla. Usein yksinäisyys on seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä. Lapsi tai nuori voi jäädä syrjään pelkästään siksi, ettei hänellä ole samanlaisia merkkivaatteita kuin muilla tai syy voi olla jokin muu pikkuseikka. Hän saattaa tottua siihen, ettei kuulu joukkoon. Silti meistä kukaan ei halua olla yksin ja syrjässä. Meistä kukaan ei yksinkertaisesti pärjää yksin!

OmaKamu on perustettu, jotta tähän asiaa voitaisiin vaikuttaa. Olemalla kaverina lapselle ehkäisemme sekä toisen että omaa yksinäisyyttämme. Ja lähes varmuudella saamme omaan elämäämme merkitystä ja sisältöä. Haluamme keskittyä toimintamme antamiin mahdollisuuksiin ja pitkäaikaisiin positiivisiin vaikutuksiin niin lapsille kuin aikuisillekin. Syrjäytymiskeskustelun tilalle tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, mitä kaikkea voimme saada aikaan yhdessä niin, että meillä kaikilla on hyvä olla.

Pekka Puukko

Pekka on positiivisesti ja uteliaasti elämää tarkasteleva lähimmäinen. Hän on aviopuoliso, isä, Kamu ja OmaKamun toiminnanjohtaja sekä yksi OmaKamun perustajista. Pekka pitää lukemisesta, hyvästä ruuasta ja onneksi myös liikunnasta. Varsinkin tennispallon perässä hän on nuoruudessaan juossut paljonkin. Pekan motto on "ei jos, vaan kun".

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Pitkäaikaista tukea lapselle

Koulujen alusta tietää, että kesä on vuodenaikana edennyt pitkälle. Meillä aikuisilla loma on mahdollisuus käyttää enemmän aikaa lasten kanssa. Entisenä nuorena, isänä ja Kamuna tiedän hyvin, että lapselle turvallisen aikuisen tuki on yhtä tärkeätä räntäsateisena marraskuun päivänä kuin heinäkuun pouta-aamuna. Kohta satavuotiaassa hyvinvointi-Suomessa tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään on kasvava määrä. OmaKamu–toiminta on pitkäjänteisyydessään osoittanut tarpeellisuutensa. Aito hyvä palaute lapsilta ja heidän vanhemmiltaan osoittaa sen.

Tuetaan myös poikia

Tyttöjen asema Suomessa on kehittynyt ilahduttavasti. Syystäkin heitä on kannustettu opiskelemaan ja tulemaan toimeen myös itsenäisesti. Muistetaan tukea myös poikia! Poikien syrjäytymisvauhti on huolestuttavassa kasvussa. Koulunsa lopettavan ja tyhjän päälle jättäytyvän pojan itsetunto on todennäköisesti jäänyt heikoksi jo lapsena. Olen huomannut, että poikien erityinen tuen tarve lapsena ja nuorena on jo tunnistettu. Sinäkin pystyt kannustamaan ja tukemaan asuinpiirisi poikia, tyttöjä tietenkään unohtamatta.

Tämäkin toiminta tarvitsee taloudellista tukea

OmaKamu–toiminta perustuu valtaosin eri ikäisten vapaaehtoisten hienoon ja ilmaiseen työhön. Luotettava toiminta lasten kanssa voi kuitenkin toimia vain niin, että siinä on mukana riittävä määrä palkattuja, osaavia ammattilaisia. Meillä heitä on vasta kaksi, Pekka ja Taneli. Iloni on suuri, jos voit auttaa toimintaamme liittymällä tukijäseneksemme tai liittyä joukkoomme yritysjäsenyydellä. Ota suoraan yhteyttä minuun, jos löydät ajatuksen tukea toimintaamme myös isommalla panoksella. Takaamme, että se käytetään hyvin.

Iloinen katse, luottavainen, pieni käsi kädessäsi

Ilo tarttuu helposti. Valoisa katse palkitsee pyyteettömästi. Reilun kolmen vuoden kokemuksella Kamuna voin suositella tätä toimintaa kaikille aikuisille, jotka ovat pohtimassa tekevänsä jotain pitkäaikaista vapaaehtoistyötä. Toimintamme saama hieno toukokuinen TV–näkyvyys täytti nopeasti syyskuussa alkavan kurssin. Osaava koulutus ja sen jälkeinen tuki on tärkeätä vapaaehtoisille. Samalla se avaa portin mahtavaan toimintaan tukea tarvitsevan lapsen kanssa.

Kesää on vielä jäljellä. Nautitaan valosta ja iloitaan vuoden kaikista 12 kuukaudesta.

Erkki Böös

Erkki on Kamu ja OmaKamu-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Hän jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle suomalaisen finanssiryhmän johtotehtävistä. Eke harjoittelee ukin mielenkiintoista elämää ja jatkaa kolmannen sektorin tehtävissä, aiempaa paremmalla ajalla. Mukaan on astunut myös uusi harrastus; proosa vaihtuu luovaan kirjoittamiseen.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!

Modernia lasten suojelua - tässä voittavat kaikki!

Meidän perinteemme lasten suojelussa ja monessa muussakin asiassa on hoitaa oireita eikä ehkäistä niitä. Sen tuottaa hyvinvointivaltio ilman perspektiiviä. Raha on ratkaissut asiat hetkeksi.

Nyt tiedetään, ettei lisää rahaa tule. Tiedetään myös, että myöhäiset ratkaisut maksavat. Mikä tärkeintä, tiedetään, että kaiken tämän sähläyksen jälkeen lapsi ei voi hyvin.

Toisinkin voisi tehdä. Murto-osa kulurakenteesta pitää siirtää vaiheeseen, jossa sen tuottavuudesta ei ole varmuutta, mutta silti siitä olisi selvä olettamus. Aivan kuten olettamus, että hyvä tieverkosto vähentää onnettomuuksia tai rokotus sairauksia.

Oivallus

Tärkeintä on oivallus siitä, että lasten suojelu ei ole jotain mitä joku erityinen tekee erityisessä paikassa ja erityisellä valtuutuksella. Sen sijaan lasten suojelu on sinun ja minun asenteeni. Sinun ja minun tekoni. Pihalla, bussissa tai R-kioskilla. Toki lasten suojelu on erityisiäkin toimenpiteitä, vaativaa ammattitaitoa ja korjaavaa hoitoa, mutta vasta sitten kun kaikki muut keinot ovat menetetty.

Tärkeää on lupaus. Pitää tietää mitä lupaa. Sellaista ei pidä luvata mitä ei voi pitää. Eikä lapsi mitään ihmeitä odotakaan. Mutta sinua hän odottaa. Usean lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen peruspettymys on petetyissä lupauksissa. "Ensi kesänä" asiat eivät olekaan olleet toisin. Huomista ei ole tullut.

Aikuiset

Lasten suojelua ei ole ilman aikuisia. Jos lapsen luontaiset aikuiset eivät pysty täyttämään osuuttaan lapsen maailmassa, tarvitaan lisää apua. Sen ei tarvitse syyllistää ketään eikä merkitä mitään erityistä. Me vain tarvitsemme välillä toistemme tukea. Parhaiten tuki toimii, kun me aikuiset yhdessä siitä sovimme.

Nämä asiat eivät maksa paljoa, eivätkä vaadi erityisiä puitteita. On kuitenkin eduksi, että näille asioille on tietty järjestys ja pelisäännöt. Kaikkien osapuolten pitää tietää mitä tehdään ja millä ehdoilla. Tuettaville lapsille ja heidän omaisilleen pitää taata luottamus ja hienovaraisuus. Tähän tarvitaan aikuisia.

Minustakin on tähän

Yhteiskuntamme kehittyy siihen suuntaan, että osa meistä tarvitsee enemmän apua, mutta toisaalta monella meistä on aikaa ja halua myös auttaa ja myötäelää. Modernia lasten suojelua on yhdistää ja mahdollistaa nämä asiat. Tämä voi tapahtua matalan kynnyksen ja varhaisen havaitsemisen ehdoin. Tärkeintä on asettua lapsen elämään luontevana ja luotettavana aikuisena. Moni meistä pystyy siihen.

Seppo Sauro

Seppo on pitkän linjan lasten suojelija, jolla on kokemusta isoista lastensuojelujärjestöistä. Eläkkeelle hän jäi muutama vuosi sitten Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajan toimesta. Nyt arkeen kuuluvat lastenlapset, muutamat luottamustoimet ja ulkoilmapuuhastelut. Seppo on palkittu mm. sosiaalineuvoksen arvonimellä ja Vuoden isä -tittelillä.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje!