OmaKamu ry

OmaKamu ry edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tuomalla heidän ja heidän Kamujen elämään ainutlaatuisia ystävyyssuhteita, kasvutarinoita ja elämäniloa. 

Mitä me teemme? 

Olemme vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia.

 

Toimintaamme ohjaa valtakunnallisesti yhteiset arvot ja toimintaperiaatteet. Koulutamme ja ohjaamme vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten pitkäaikaisina kavereina eli Kamuina. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme sekä innostamme ja autamme myös muita järjestöjä ja organisaatioita toimimaan toimintamallimme mukaisesti niin, että OmaKamu-toimintaa olisi tarjolla ympäri Suomea. 

Ammattilaisten kehittämää, tavallisten aikuisten toteuttamaa

Toimintamallimme on eri alojen ammattilaisten kehittämää, mutta tavallisten vapaaehtoisten aikuisten toteuttamaa. Ammattimaisesti suunnitellun toimintamallin tarkoituksena on varmistaa toiminnan turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Vapaaehtoisuuteen perustuva Kamu-toiminta on puolestaan paras keino vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiin ennakoivasti. 

Matala organisaatiorakenne

Vastuu yhdistyksessämme jakautuu eri osa-alueisiin jäsenten erityisosaamisen ja innostuksen mukaan. Pidämme yhdistyksen organisaatiorakenteen matalana ja horisontaalisena. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Samoin yhteistyö muiden organisaatioiden kanssa perustuu keskinäiseen luottamukseen, tasa-arvoon ja innostavaan ilmapiiriin. 

Jätä meille yhteydenottopyyntö